Taivaan merkit

"Taivaan merkit"

--------------------------------------
TAUSTAMATERIAALI LIVEROOLIPELIIN
RIIMUKEHÄ 6: TAIVAAN MERKIT
--------------------------------------

Johdanto, eli tapahtumien taustaa:

Viime vuosina muutamat pohjoiset valtakunnat ovat käyneet sotaa ja osa näistä sodista jatkuu yhä edelleen.
Telleran ja Lyyria kävivät muutama vuosi sitten sotaa, jossa Telleran menestyi yllättävän hyvin paljon suurempaa,
eteläistä naapurivaltakuntaa vastaan. Toissavuonna valtakunnat solmivat aselevon, joka on ainakin toistaiseksi
kestänyt. Sen sijaan Lyyria ja Boreitos käyvät edelleen laajaa merisotaa, ja kumpikin osapuoli on menettänyt
kahinoinnissa sekä useita laivoja että kaupunkeja. Kumpikaan valtakunta ei ole toistaiseksi päässyt niskan
päälle, eikä ole päässyt sanelemaan ankaria rauhanehtoja toiselle. Myös Gnypt on edelleen sotaisassa tilassa,
paimentolaisten suuret sotajoukot ovat edelleen menestyneet hyvin ja lyöneet viime vuosinakin muutamia Gnyptin
prinsseistä. Nykyään Gnyptin aiempien vallanpitäjien eli prinssien tilanne näyttää varsin heikolta, runsaasti
yli puolet Gnyptistä on jo siirtynyt Growlas Aurinkoharjan joukkojen hallintaan, ja prinssien sotajoukoista
on alkanut loikata väkeä vastapuolelle. Tällä hetkellä valtakunnassa on jäljellä vielä viisi prinssiä, jotka
sinnittelevät alueillaan, mutta pelkäävät pahinta odottaen hetkeä, milloin joutuvat Growlaksen joukkojen
seuraavaksi kohteeksi.

Viime vuonna vaikutti myös siltä, että Telleranin ja Kimirin välille saattaisi syttyä sota, valtakuntien välillä
oli tapahtunut useita rajalevottomuuksia. Lisäksi arveltiin, että Telleranissa lainsuojattomaksi julistettu
salaseura, maagikkoryhmä Liekkipiiri oli koettanut saada jalansijaa kimiriläisten keskuudessa. Tilanne rajalla
vaikutti vakavalta, ja Telleranin hallitsija lähetti noin vuosi sitten lähettiläs Annabella Jasquesin matkalle
Kimiriin, luomaan neuvotteluyhteyksiä kimiriläisiin arvohenkilöihin. Matka onnistuikin tiettävästi erittäin
hyvin, Telleran ja Kimir pääsivät sopuun keskenään ja rajaloukkaukset saatiin lopetettua. Rajankäyntiä
harjoittanut kimiriläinen soturiheimo saatiin painostettua rauhaan Telleranin ja Kimirin muiden heimojen
toimesta. Kimir myöskin ajoi alueelleen saapuneet liekkipiiriläiset tiehensä, eli nämä eivät saaneet turvapaikkaa
tuoltakaan. Valtakuntien välit ovat siis ainakin toistaiseksi olleet rauhaisat. Kerrotaan myös, että tuon
sovitteluretken aikoihin viime vuoden kesällä telleranilaisen kylän Vanhan Vainun liepeillä olisi tapahtunut
huolestuttavia asioita, mutta ainakaan valtakunnallisesti näillä jutuilla ei ollut ilmeisesti kovin laajaa
merkitystä. Tarkalleen ei tiedetä, mitä Vanhan Vainun kylän seuduilla oli tapahtunut, mutta huhut kertovat
mm. kadonneista tieteilijöistä, Syöjien kultin hirmuteoista ja salaperäisestä olentohavainnosta.

Valtakunnista Saretos on ollut aiemmin melko lailla sivussa valtakuntien välisistä melskeistä, lähinnä eteläiset
herttuakunnat ovat harjoittaneet viime vuosina pienimittaista sotatoimintaa Lyyrian puolelle, tilaisuuden
tarjoutuessa. Nyt viime aikoina Saretoksen alueiden laajentelu ovat jäänyt vähemmälle, mm. Lounais-Saretoksen
saadessa uuden herttuan aiemman tilalle. Uusi aluehallitsija, herttuatar Camilla Verny on ollut sodankäyntiä
enemmän kiinnostuneempi hallinta-alueensa kehittämisestä muilla tavoin. Saretoksen uskonnolliset piirit
puolestaan ovat vanhastaan toimineet pikemminkin omilla linjoillaan kuin muiden valtakuntien oppeja seuraillen.
Mm. Saretoksen luostarilaitos on osin omanlaisensa muunnelma Korkeimman Pyhyyden tunnustajien perinteisestä
organisaatiosta. Nyt Saretoksen eräässä syrjäisessä eteläisessä kolkassa on tekeillä jotakin hyvin mielenkiintoista.
Herttuatar Camilla Verny on saapunut yllättäen ja odottamatta eteläiselle alueelle, kaiketi alueeseen tutustumaan.
Myös läheisen Vermiliuksen luostarin ympärillä kuohuu, huhutaan jostakin varkaudesta. Samaten on liikkeellä
kertomuksia kapinaliikkeistä ja muista hämäräperäisyyksistä. Mikä on totta ja mikä joutavia juorupuheita,
hankala sanoa. Se on ainakin tosiasia, että luostarin läheiselle kievari "Hartaalle Tuopille" saapuukin
eräänä kesäisenä päivänä varsin kirjavaa ja kaikenkarvaista väkeä, kukaties mistä syystä.

I. YHTEISKUNNALLISET OLOT LÄNTISISSÄ RANNIKKOVALTAKUNNISSA:

Pelimaailman yhteiskuntajärjestys muistuttaa suurelta osin sitä, joka vallitsi Euroopassa 1500-1600-luvuilla.
Toisin sanoen yhteiskunta jakautuu erilaisiin yhteiskunnallisiin ryhmiin, joiden olot eroavat hyvin voimakkaasti
toisistaan. Huomattavimmat yhteiskuntaluokat ovat aatelisto, papisto, porvaristo ja käsityöläiset, talonpojat
ja "maattomat", jotka ovat pääosin maata omistamatonta työväkeä. Näiden lisäksi on sotilaita, palkkasotureita,
oppineita ja muita henkilöryhmiä, joiden asema vaihtelee huomattavasti.

Suurin osa väestöstä joutuu tyytymään varsin vaatimattomiin oloihin, eli esimerkiksi ravinto ja vaatteet eivät
ole parhaita mahdollisia. Sen sijaan aateliset ja osa porvaristosta sekä papistosta elää keskellä yltäkylläisyyttä.
Tästä huolimatta rahvaan elämä ei aina ole niukkaa ja kurjaa, vaan elintaso on yhteydessä paikallisiin
hallinto-oloihin ja merkittävimmän elinkeinon eli yleensä maatalouden sujumiseen. Jos esivalta on suopeaa
ja satokausi hyvin onnistunut, voi myös rahvas nauttia varsin hyvästä ja turvatusta elämästä. Rahvaan elämänlaatu
vaihteleekin suuresti riippuen siitä, mistä alueesta on kysymys.

Pelimaailman yhteiskunta ei ole moderni oikeusvaltio, missä kaikki olisivat tasa-arvoisia keskenään. Jotkut
luokat ovat selvästi arvokkaampia kuin toiset ja tämä ilmenee myös oikeuden edessä. Oikeusjärjestelmä on
ankara ja usein mielivaltainen. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on tunnustettu tosiasia, eikä suuria yrityksiä
yhteiskuntarakenteen muuttamiseksi ole ilmennyt. Myös alemmat yhteiskuntaluokat ovat toki ajoittain vaatineet
oikeuksia ja asemansa tunnustamista, mutta suurta edistystä ei ole tästä seurannut, lähinnä lyhytkestoisia
kapinaliikkeitä. Idealisteja ja tasa-arvoisuuden ihanteisiin uskovia ajattelijoita ja oppineita löytyy toki
ylemmistäkin yhteiskuntaluokista, mutta näitä esiintyy varsin harvassa.

II. TEKNOLOGINEN KEHITYS:

Maailma vastaa teknologialtaan 1400-1600-lukujen Länsi-Eurooppaa siten, että joitakin tuona aikana kehitettyjä
keksintöjä on tässäkin maailmassa tehty. Mm. piilukkoiset ampuma-aseet on keksitty, vaikka ne ovatkin olleet
viime aikoihin saakka harvinaisia ja varsin kalliita, omistajiensa ylpeilyn aiheita. Sodankäynti ei ole vielä
erityisemmin muuttunut, vaan ruutiaseet ovat lähinnä varakkaitten yksityishenkilöitten omaisuutta. Pistoolit
ja kiväärit yleistyvät silti pikku hiljaa, ja niitä on otettu vähitellen armeijoidenkin käyttöön kasvavassa
määrin. Telleran on tässä sotateknologisessa kehityksessä muita edellä. Joitakin tykkejä on myös jo kehitetty
ja otettu käyttöön, mutta näitä ei vielä esiinny useimmissa sotalaivoissakaan. Purjehtimis- ja laivanrakennustaito
on alkanut ottaa harppauksia, eikä merenkulku rajoitu enää pelkästään rannikoiden seurailuun. Mitään varsinaisia
löytöretkiä merien taakse ei ole kuitenkaan aiemmin tehty, osaltaan siksi että tarinat merentakaisista kauhuista
ovat pitäneet purjehtijat kotoisilla vesillä. Suurin osa laivaliikenteestä keskittyykin edelleen kaupankäyntiin
rannikoita myötäillen.

Tieteellinen kehitys alkaa kuitenkin pikku hiljaa ottaa yhä pidempiä harppauksia, ja huhutaan että hyvin
mielikuvituksellisiakin keksintöjä olisi keksitty ja edelleen suunnitteilla...

III. TALOUDELLINEN TILANNE LÄNTISEN RANNIKON VALTAKUNNISSA:

Suurin osa läntisten rannikkovaltakuntien väestöstä saa elantonsa maanviljelyksestä, jonka ohella harjoitetaan
myös tavallisten eläinten paimennusta, metsästystä, kalastusta sekä tervanpolttoa. Myös kauppaa harjoitetaan
varsin paljon, etenkin kaupungeista käsin, joissa toimii myös suuri joukko käsityöläisiä ja kauppiaita. Myös
rannikoita myöten purjehtii monia laivoja, kuljettaen niin tavallisia tarvikkeita kuin ylellisyystavaroitakin.
Meritse käytävä vilkas kaupankäynti on johtanut siihen, että myös merirosvoutta esiintyy rannikoilla paljon,
ei kuitenkaan niin paljoa, ettei meritse käytävä kauppa olisi kannattavaa. Myös maantierosvoilua esiintyy
ja valtakuntien järjestyksenpitäjillä on totisesti työtä koettaessaan pitää olot kaupankäynnille suotuisina.

IV. ERI LAJIT JA NIIDEN KÄYTTÄYTYMINEN:

Kaikki pelimaailman älykkäät lajit ovat ihmisen kaltaisia eläinhumanoideja ("furryjä"). Ihmistä ei lajina
esiinny missään, mutta ihmiset ovat käsitteenä jossain määrin tuttu, jo puolittain tarunomainen ja myyttinen
laji, josta ei tiedetä sen enempää. Jotkut otaksuvat, että nykyiset älykkäät lajit olisivat ihmisen käden
tulosta, mutta kyseessä on hyvin kiistanalainen teoria, joka ei ole saanut erityisen paljoa kannatusta
tieteilijöitten keskuudessa.

Miten nykyiset lajit ovat saaneet alkunsa, ei luultavasti kukaan varmuudella tiedä. Eräs teoria on, että
nykyiset lajit olisivat kehittyneet alkeellisemmista eläimistä, toinen teoria taas esittää, ettei ulkonäöllisiä
ja joitakin muita piirteitä lukuunottamatta yhteyttä tavallisiin eläimiin ole. Näin esimerkiksi susihumanoidien
ja tavallisten susien välinen yhteys on hyvin kiistanalainen. Kuitenkin tavallisilla eläimillä ja humanoideilla
on selviä yhteneviä piirteitä, mm. humanoidisioilla on kärsät ja ne myöskin käyttäytyvät osin samalla tavalla
kuin tavallisten sikojen on mielletty käyttäytyvän, esimerkiksi ahmivan ruokaa suuria määriä ja käyttäytyvän
toisinaan varsin siivottomasti.

Tavallisia eläimiä ei pidetä varsinaisesti sukulaislajeina tai lainkaan älykkäinä, vaan niitä käytetään ruokaeläiminä
ja hyötyeläiminä pitkälti samaan tapaan kuin ihminenkin käyttää eläimiä. Sen sijaan älykkäät humanoidilajit eivät
yleensä syö toisiaan, sillä ne usein tiedostavat toisten humanoidilajien älykkyyden ja pitävät älyllisten olentojen
syömistä vastenmielisenä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lajit aina suhtautuisivat toisiinsa kovinkaan arvostavasti
tai ystävällisesti; humanoidilajien välillä on samanlaisia vastakkainasetteluja ja kaunaisuuksia kuin mitä eri
eläinlajien välillä kuvitellaan tai tiedetään olevan. Näin esimerkiksi kissat suhtautuvat halveksivan ylimielisesti
moniin lajeihin, ja esimerkiksi sudet saattavat ajoittain käyttäytyä julmasti kasvissyöjiksi tunnettuja lajeja,
esim. jäniksiä kohtaan. Tiedetään tapauksia, että esimerkiksi susihumanoidi on saattanut tappaa ja syödä
kaniinihumanoidin, mutta tällaista käyttäytymistä kauhistellaan ja paheksutaan monissa valtakunnissa, vaikkakaan
ei kaikissa. Lajeilla on myös yhteiskunnallinen ulottuvuutensa, eli monin paikoin lihansyöjät ovat kasvissyöjiä
korkeammassa asemassa yhteiskunnallisessa asteikossa. Suurelta osin tämä johtuu lajien luonteenpiirteistä,
esim. harva lammas on riittävän sinnikäs ja röyhkeä koettaakseen nousta yhteiskunnallisessa asteikossa, vaan
tyytyy usein vaatimattomaan talonpojan elämään. Lisäksi kun yhteiskunnan staattiset ja vähän muuttuvat rakenteet
ovat muotoutuneet aikoja sitten, kokevat monet lajit nykytilanteen ainoaksi mahdolliseksi.

Eri lajien edustajat voivat saada yhteisiä jälkeläisiä, tällöin jälkeläinen on jompaa kumpaa, joko isän tai
äidin lajia. (Tässä yhteydessä sallittakoon siis virheellisyys lajikäsitteessä, yleensä eri lajiset eläimet
eivät voi saada yhteisiä jälkeläisiä.) Samoin eri lajien välistä sukupuolista kanssakäymistä esiintyy, vaikka
eri lajit ovatkin tässä suhteessa useimmiten tekemisissä vain oman lajinsa edustajien kanssa, vierastaen muita.
Poikkeuksiakin aina esiintyy, eivätkä lajien väliset romanssit ole mitenkään tavattomia ja ainutlaatuisia.

Joitakin yleisesti esiintyviä lajeja (lista ei ole kattava):

-Koira
-Kissa
-Sika
-Lehmä
-Lammas
-Hevonen
-Hirvi
-Susi
-Karhu
-Kettu
-Kärppä
-Vuohi
-Pesukarhu
-Jänis
-Ahma
-Lisko
-Hiiri
-Rotta
-Myyrä
-Mäyrä
-Ilves (eroaa tavallisesta kissasta)
-Tiikeri (eroaa tavallisesta kissasta)
-Leijona (eroaa tavallisesta kissasta)

Lisäksi huhutaan olevan joitakin myyttisiä kaksijalkaisia eläinlajeja, joita ei kuitenkaan tiedetä varmuudella
olevan olemassa. Tällaisia ovat mm. lohikäärmeet sekä yksisarviset. Nimeltä tunnettuja myyttisiä lajeja
ovat myös neflae ja lochar.

V. LYHYESTI LÄNTISTEN RANNIKKOVALTAKUNTIEN HISTORIASTA:

Kukaan ei varmuudella osaa sanoa, kuinka kauan älykkäät kaksijalkaiset eläimet ovat olleet maailmassa ja milloin
nämä lajit ovat saaneet alkunsa. Lajien alkuperä on siis hämärän peitossa ja kansojen ja lajien liikehdinnöistä
on epämääräisiä ja keskenään ristiriitaisia kuvauksia. Se tiedetään varmuudella, että läntiset rannikkovaltakunnat
ovat olleet olemassa ainakin yli tuhannen vuoden ajan, tästä todistavat mm. valtakuntien hovikronikoitsijoiden
historiakuvaukset ja Ajan vartijoiden killan säilyttämät kirjoitukset. Valtakuntien historiasta tiedetään
sen verran, että rannikkovaltakunnat ovat menneinä vuosisatoina sotineet keskenään useaan otteeseen, milloin
maa-alueista, milloin vallanperimyksestä ja kaupallisista eduista, milloin mistäkin muusta syystä. Olot
valtakunnissa ovatkin olleet ajoittain varsin rauhattomat ja monet vanhoista kronikoista kertovat verisistä
ja julmista sotatoimista ja jopa kansanmurhista. Tarinoista kaikkein vanhimmat vihjailevat, että toisinaan
sotiin olisi osallistunut jokin voimallinen ulkopuolinenkin taho, mutta sen enempää tietoa ei ole kansan
parissa säilynyt. Aiemmin olot ovat olleet melko rauhalliset, vaikka pieniä kahakoita eri valtakuntien välillä
käydäänkin aina vähän väliä. Mielenkiintoisen poikkeuksen on aiemmin muodostanut Telleranin kuningaskunta,
joka oli viisaitten kuninkaittensa myötä pysytellyt sotien ulkopuolella jo yli sadan vuoden ajan. Useampi
vuosi sitten pitkä rauhan jakso tosin päättyi, kun Lyyrian ja Telleranin valtakuntien välinen sota syttyi,
ja sodankäyntiin ovat liittyneet muutamat muutkin valtakunnat. Tällä hetkellä ympäri tunnettua maailmaa on
käynnissä muutamiakin sotia, joista Lyyrian ja Boreitoksen välinen merisota on tällä hetkellä laaja-mittaisin.
Sen sijaan Telleranin ja Lyyrian välinen tilanne on ollut viimeisen parin vuoden ajan jo rauhallisempi.

VI. VALTAKUNNAT JA POLIITTINEN TILANNE:
(Tätä peliä ajatellen kannattaa lukaista erityisesti Saretosta koskeva osuus, muut kohdat eivät ole niin oleellisia)

Telleran

Telleranin kuningaskunta ei kuulu länsirannikon suurimpien valtakuntien joukkoon, mutta ei ole merkityksetön
tai kovin pienikään. Kaupunkioikeuksin varustettuja kaupunkeja valtakunnassa on tosin ainoastaan puolenkymmentä
ja selvästi suurin osa valtakunnan asukkaista asuu maaseutukylissä eri puolilla valtakuntaa. Tällaisia maanviljelykseen
pohjautuvia kyliä valtakunnassa on kaikkiaan puolensataa. Asukkaita valtakunnassa on kaikkiaan noin 80 000.
Alueellisesti valtakunta jakautuu viiteen kreivikuntaan. Kaupungit ovat kreivien päätäntävallan ulkopuolella
ja kaupunkien kauppiasraadit tekevät varsin itsenäisesti kaupunkia koskevia päätöksiä. Kaupungeissa ainoastaan
hallitsijan sana menee raatien vallan yläpuolelle.

Telleranin kuningaskuntaa on jo noin sadan kahdenkymmenen vuoden ajan hallinnut Pitkäpartojen suku. Pitkäparrat
ovat vuohia, ja heitä pidetään rauhallisina ja maltillisina hallitsijoina. Joidenkin Pitkäpartojen kerrotaan
tosin olleen tavattoman itsepäisiä ja haluttomia myöntämään olleensa väärässä, vaikka tosiasiat kertoivatkin
toista. Pitkäparrat nousivat valtaan Telleranin ja eteläisen naapurivaltakunnan, Lyyrian, välisen sodan jälkeen.
Edellinen kuningas Eemil Katkosarvi, joka oli hirvi, kuoli sodan loppuvaiheilla johdettuaan epäonnistuneesti
Syvälahden kaupungin puolustusta vihollisjoukkoja vastaan. Eemilillä ei ollut perillistä, joten valtakunnan
kreivien kokouksessa uudeksi kuninkaaksi valittiin kreivi Valdemar Pitkäparta, joka tunnettiin neuvokkuudestaan
ja harkitsevaisuudestaan. Valdemar neuvotteli rauhan naapurivaltakunnan Lyyrian kanssa ja suostui rauhaan ehdoin,
jotka tuntuivat monista ankarilta. Telleran menetti viljelykelpoisia maita valtakunnan etelälaidalta ja Syvälahden
kaupunki siirtyi rauhanteossa lopullisesti Lyyrian kuningaskunnan omaisuudeksi. Jotkut arvostelivat Valdemaria
voimakkaasti ankarien rauhanehtojen hyväksymisestä, mutta yleisesti ajateltiin, ettei vaihtoehtoja ollut.
Telleranin valtakunnan asukkaat olivat jo sodan uuvuttamia eikä uusia vereksiä joukkoja olisi pystytty enää
kauaa kokoamaan Lyyriaa vastaan. Valdemarin asema kuninkaana pohjautui aluksi vaalikuninkuuteen, mutta hän onnistui
jo elinaikanaan vakiinnuttamamaan kuninkuuden perinnölliseksi. Valdemarin jälkeen kruunu onkin ollut edelleen
Pitkäpartojen suvussa. Hallitsijasuku pitää majaansa pääkaupunki Tellekiassa, joka sijaitsee rannikolla.

Nykyinen Telleranin kuningas on Haakon Pitkäparta, joka on jo varsin vanha mies. Haakonilla on kuitenkin kolme
perillistä, pojat Eerik ja Vilhelm sekä tytär Katariina, joten vallanperimysongelmia ei pitäisi ilmaantua.
Pojista vanhempi eli Eerik perineekin valtaistuimen, kun Haakonista aika jättää.

Uskonnollisesti Telleran on varsin suvaitsevainen valtakunta, kaikki kolme huomattavinta uskonnollista ryhmittymää
eli Ajan vartijat, Korkeimman Pyhyyden tunnustajat sekä Maan Palvojat vaikuttavat alueella. Myös monenlaisia
salaseuroja ja mysteerikultteja toimii Telleranissa, mutta näistä ei ulkopuolisilla ole juurikaan sen enempää tietoa.

Orjuus on Telleranissa virallisesti kielletty, sen sijaan siitä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka hyvin syrjäseuduilla
tästä määräyksestä pidetään kiinni. Räikeitä rikkomuksia ei ole kuitenkaan vuosikausiin ilmennyt.

Viisi vuotta sitten Telleranin ja Lyyrian välit heikkenivät nopeasti kaupankäyntiä ja alueita koskevien riitojen
kärjistyessä ja paisuessa. Telleranin odotettiin aluksi olevan altavastaajana pienemmän sotilaallisen voimansa
takia, mutta sittemmin on osoittautunut, että Telleranin armeija kykenee huomattavasti tehokkaampaan toimintaan
kuin mitä alkuun luultiin. Mm. Syvälahden kaupunki vallattiin jo sodan alkuvaiheissa takaisin Telleranin haltuun.
Osaltaan asiaan vaikutti eri tahoilta saatu apu, erityisesti maagikkoryhmä Liekkipiirin tarjoamat palvelukset.
Sittemmin valtakuntien välinen sota on tauonnut ja toissavuoden syksystä lähtien valtakunnat ovat olleet
tilapäisesti aselevossa keskenään.

Kimir

Telleranin itäpuolella sijaitseva valtakunta, jossa hallitsevat sekalaiset heimopäälliköt. Suuri osa kimiriläisistä
on sekalaisesti susia, karhuja, hirviä, ilveksiä, ahmoja ja mäyriä, vaikka muitakin lajeja toki esiintyy.
Valtakunnalla on myös heimopäälliköitten valitsema kuningas, jonka valta on melko löyhää ja rajoitettua.
Kaupunkeja on vain muutama ja suurin osa maan asukkaista elää pienissä kylissä, erämaan keskellä. Asukkaita
pidetään kesyttöminä, hurjina ja sitkeinä sotureina, kuten myös sivistymättöminä moukkina. Kimirin valtakuntaa
pidetäänkin muiden taholta etäisenä, melko sivistymättömänä ja hajanaisena, eikä poliittisia tai taloudellisia
yhteyksiä muihin valtakuntiin erityisemmin ole. Muilla mailla on toki ollut suhteita Kimiriin, milloin orastavia
kauppasuhteita, milloin vihanpitoa rajoilla. Viime vuosina välit Telleranin ja Lyyrian kanssa ovat olleet vakaat
ja yhteydet vähäiset, vaikka kimiriläisiä palkkasotureita taistelee jonkin verran sekä Telleranin että Lyyriankin
joukoissa. Taannoin levottomuus Kimirin ja Telleranin rajan tuntumassa oli kuitenkin lisääntynyt, ja Kimirin
kerrotaan tehneen viime vuosina tiedustelu- ja ryöstöretkiä Telleranin puolelle. Nyt tilanne on taas vakaampi.

Lyyria

Lyyria on hyvin suuri ja voimakas kuningaskunta, jonka johdossa ovat erityisesti kissat. Muitakin lajeja esiintyy
silti paljon, mutta korkeimmat virat ovat pitkälti kissojen hallussa. Tämänhetkinen kuningas on Tapani IV:s,
joka tunnetaan myös lempinimellä "Veriviiksi." Kuningaskunnan laajuuden vuoksi valtakunta jakautuu useisiin
hallinnollisiin kokonaisuuksiin, herttuakuntiin, joiden päämiehet eli herttuat vannovat uskollisuutta Lyyrian
kuninkaalle. Nämä hallinnolliset alueet, herttuakunnat eroavat toisistaan varsin paljon paitsi maantieteellisesti
ja taloudellisesti, niin myös kulttuurisesti. Mm. orjuutta ei esiinny Lyyrian pohjoisissa osissa, sen sijaan
Lyyrian eteläisemmissä osissa orjuus on melko yleistä, useissa eri muodoissaan.

Lyyrian hallinnollinen pääkaupunki on keskisessä Lyyriassa sijaitseva Ceranan kaupunki, jossa myös Lyyrian
kuningas Tapani IV asuu.

Lyyrian valtakunnassa kaikki merkittävimmät uskonnot ovat hyvin edustettuina, niin Ajan vartijat, Korkeimman
Pyhyyden tunnustajat kuin Maan palvojatkin nauttivat suurta arvostusta. Myös erilaisia mysteerikultteja ja
uskonnollisia salaseuroja esiintyy, mutta näistä ulkopuolisilla ei ole sen tarkempaa tietoa.

Lyyria on ollut varsin voimakas sotilasmahti, jonka armeijoita on totuttu kunnioittamaan. Nyt tuo kunnioitus
on kuitenkin alkanut rapautua pohjoisen laivaston jouduttua Telleran-sodan alussa nolosti telleranilaisten
tuhoamaksi ja Pohjois-Lyyrian tultua vihollisen miehittämäksi. Lyyrialaisuuteen aina kuulunut ylpeys ja
tietynlainen suuruudella ja mahtavuudella pöyhkeily onkin joutunut viime aikoina koetukselle sotien
osoittauduttua Lyyrialle kovaksi palaksi.

Boreitos

Suuri saarivaltakunta Lyyrian länsipuolella, joka on perinteisesti ollut huonoissa väleissä eteläisen
Lyyrian kanssa. Mm. monien merirosvojen ja kaapparien läntisillä merillä huhutaan toimineen Boreitoksen laskuun.
Boreitoksella on myös voimakas kauppa- sekä sotalaivasto. Boreitoksella on ollut useita kauppakiistoja Lyyrian
kanssa etelään johtavasta merikaupasta ja pahimmillaan riidat ovat johtaneet sotatoimiinkin. Sotatoimia ja
avoimia vihollisuuksia ei maiden välillä ole kuitenkaan ollut pariinkymmeneen vuoteen, kunnes pari vuotta sitten
Boreitos ilmoitti ryhtyvänsä tukemaan Tellerania Lyyrian vastaisessa sodassa. Tuosta lähtien maat ovatkin olleet
sodassa keskenään ja useita hyvin raskaita laivastotaisteluja on jo käyty, ilman kummankaan osapuolen selvää
etulyöntiasemaa. Mm. kolme vuotta sitten Boreitoksen joukot polttivat Lyyrian kaupungeista Nathoksen satamat,
mitä monet lyyrialaiset eivät ole voineet antaa anteeksi, vaan hautovat yhä kostoa. Toissa vuonna Lyyrian
ja Boreitoksen välillä oli tosin voimassa hetkellinen ja lyhytkestoiseksi sovittu taistelutauko, sittemmin
merisota on jatkunut jälleen voimakkaana ja laajamittaisena.

Gnypt

Lyyrian eteläpuolella sijaitseva laaja maa-alue, josta suurin osa on kuivan ja karun erämaan peitossa. Alueella
on huhujen ja tarinoiden mukaan aikoja sitten sijainnut joskus vauras, vehreä ja mahtava valtakunta, jonka
mukaan aluetta nykyäänkin kutsutaan. Nykyisellään tuosta tarujen valtakunnasta ei ole jäljellä enää muuta
kuin nimi, joitakin tarinoita sekä lukuisia vanhoja raunioita eri puolilla erämaata, hiekkaan hautautuneina.
Gnypt onkin ollut aikojen saatossa aarteenetsijöiden suosiossa, tosin työ on vaikeaa ja ajoittain vaarallistakin.
Vaikeaksi raunioiden ryöstelyn tekee ennen kaikkea se, että rauniot ovat enimmäkseen hiekan peitossa ja
tätä kautta tietämättömissä ja tavoittamattomissa.

Asutus näillä aavikkoisilla mailla keskittyy nykyään keitaille, jotka vaihtelevat kooltaan pienistä hyvinkin
suuriin. Asutus ja myös hallinto jakautuukin varsin rikkonaisesti ympäri aavikkoa, ja asutuskeskukset ovat
yhteydessä toisiinsa karavaanireittien välityksellä. Gnypt jakautuu useaan hallinnolliseen osaan, joita
hallitsevat prinssit omista leireistään ja linnakkeistaan. Yhteistä hallitsijaa Gnyptissä ei ole ollut enää
vuosisatoihin, ja prinssit ovat käyneet viime vuosikymmenien kuluessa keskenään ankaria taisteluita lähteiden
ja hedelmällisen maan omistuksesta. Maa on siis ollut poliittisesti hyvin epäyhtenäinen. Vehreimpien keidasalueiden
ulkopuolella asustelee myös joukoittain paimentolaisjoukkoja, jotka laiduntamis-elinkeinonsa ohella hankkivat
kapeaa elantoaan myös ryöstöretkiä järjestämällä ja karavaaneja väijyttämällä. Prinssien sodankäynnin ja
ryöstelevien paimentolaisheimojen vuoksi Gnypt on rauhatonta ja levotonta aluetta, jonka kautta kuitenkin
kulkee monien ylellisyystavaroiden reitti eteläisemmistä maista. Tämä seikka saakin monet kauppiaat ottamaan
suuren riskin ja matkaamaan alueelle. Orjuus on Gnyptissä hyvin yleistä, sekä paimentolaisten että keitaitten
asukkaiden keskuudessa. Gnyptin prinssit ovat pysytelleet hyvissä väleissä Lyyrian kanssa, kaiketi ymmärtäen
sekä kaupankäynnin tärkeyden, että myös sen, ettei heillä olisi sotilaallisia mahdollisuuksia vaurasta ja
mahtavaa pohjoista naapuria vastaan. Sen sijaan paimentolaiset eivät samalla tavalla rajoja tunnusta, vaan
he asuvat, harjoittavat elantoaan ja tekevät ryöstöretkiään usein Etelä-Lyyriankin puolella.

Khefar

Khefar on Gnyptin tavoin aavikkovaltainen valtakunta, jonka länsiosissa asutus keskittyy keitaiden ja
lähteiden tuntumaan. Itäosissa sen sijaan on suuria ja loisteliaita rannikkokaupunkeja, joiden asukkaat
saavat toimeentulonsa merestä ja kaupankäynnistä. Toisin kuin Gnyptissä, Khefarissa on huomattavasti keskitetympi
hallinto, ja valtakuntaa hallitsee itärannikolta käsin mahtava ruhtinas, leijona Isul Viides hoveineen
ja palatseineen. Ruhtinas on läänittänyt valtakuntansa sukulaistensa alaisuuteen ja hallintoon, ja eri maakuntia
hallitsevatkin ruhtinaan neljä eri poikaa. Ruhtinaan vanhin poika perineekin luultavasti isänsä aseman, kun
ruhtinaasta aika jättää. Khefarissa toimii myös omalaatuinen papisto, joka on hallitsijalle erittäin uskollinen,
ja pitää hallitsijaa jumalallisten voimien tulkkina. Myös sekä Korkeimman pyhyyden tunnustajat että Ajan vartijoiden
kilta vaikuttavat alueella, tosin paikallisia muotoja saaneina. Khefarissa vaikuttaakin varsin laaja filosofien,
oppineiden ja astrologien joukko, ja Khefarin hallitsija ylpeileekin usein sivistyneisyydellä. Khefar on ollut
melko rauhallinen ja vakaa valtakunta, vaikka onkin aina ajoittain ottanut yhteen Gnyptin itäisimpien prinssien
sekä paimentolaisjoukkojen kanssa. Khefarin länsiosissa asustelee ja liikuskelee lukuisia paimentolaisheimoja,
mutta nämä eivät ole enää aikoihin muodostaneet samanlaista riesaa järjestäytyneelle hallinnolle kuin Gnyptissä,
vaan ovat pysytelleet paremmissa väleissä hallinnon kanssa. Orjuus on Gnyptin ohella myös Khefarissa hyvin yleistä,
vaikka Khefarin hallitsija onkin antanut tiukkoja määräyksiä siitä, että orjia tulee kohdella hyvin. Khefar
on hyvissä väleissä Lyyrian kanssa ja poliittiset ja taloudelliset suhteet ovat kunnossa. Kaukaisemmassa
historiassa, noin viitisenkymmentä vuotta sitten, Lyyria koetti laajentua etelään ja vallata sekä Gnyptin
että Khefarin joitakin pohjoisia osia, mutta tämä taistelu ei sujunut Lyyrialle suotuisalla tavalla aavikkokansojen
puolustaessa maitaan sinnikkäästi. Rauha on vallinnut siis jo pitkään maiden välillä, eikä menneitä muistella kovin pahalla.

Paimentolaisheimot ja niiden johtajat

Sekä Gnyptin, Khefarin että Etelä-Lyyrian alueilla toimivat, shakaali- ja hyeena-voittoiset paimentolaisheimot
eivät juurikaan piittaa valtakuntien rajoista, vaan vaeltavat varsin vapaasti alueelta toiselle eläimiään
laiduntaen. Paimentolaisheimot ovat myös ajoittain sotineet keskenään sekä valtakuntien vakiintuneita
asutuskeskuksia vastaan. Huhutaan, että paimentolaisheimot olisivat aina joskus aikojen kuluessa yhdistyneet
voimallisten ja karismaattisten johtajien alaisuuteen, ja muodostaneet suuriakin liittoutumia. Nämä löyhät
liittoumat ovat kuitenkin aina hajonneet johtajan kuoltua. Edellisestä suuresta paimentolaisjohtajasta on
aikaa jo runsaat kolmisenkymmentä vuotta. Tuolloin paimentolaisjohtaja oli koonnut taakseen huomattavat joukot
paimentolaisia ja vallannut hallintaansa laajoja alueita Gnyptin eteläosista. Valloitus päättyi kuitenkin
johtajan kuoltua ja heimojen riitauduttua keskenään. Viime vuosina alkoi kuitenkin kantautua uusia huolestuttavia
huhuja siitä, että uusi paimentolaisjohtaja olisi jälleen yhdistämässä hajanaisia heimoja valtansa alle.
Huhujen mukaan johtajaa seuraavat paimentolaiset pitävät johtajaansa "jumalten" sanansaattajana ja tottelevat
epäröimättä tämän käskyjä. Tämä uusi johtaja on kertoman mukaan jo lyhyessä ajassa vallannut hallintaansa
monia suuria keitaita Gnyptin etelä- ja itäosista, ja paimentolaisten liikehdintä myös sekä Khefarin että
Lyyrian puolella on vilkastunut.

Tiedot etelästä viittaavat siihen, että useat paimentolaisheimot ovat todellakin liittyneet yhteen yhteisen
päällikön alaisuuteen. Tästä johtajasta kerrotaan, että tämä on Growlas Aurinkoharja -niminen hurja leijonasoturi
ja päällikkö, jonka väitetään olevan jopa jumalten lähetti maan päällä. Epäselvää on, minkä "jumalan" tai
"jumaluuden" edustajana Growlas oikein väittää esiintyvänsä, sillä aavikon paimentolaisten keskuudessa palvotaan
hyvin kirjavaa valikoimaa kaikenlaisia luonnonjumalia, kuten myös aurinkoa ja kuuta. Growlaksen tiedetään
vallanneen joukkoineen jo useita Gnyptin prinssikuntia, ja näiden puurakenteiset keidaslinnakkeet on poltettu
maan tasalle. Tarina kertoo, että Growlaksella on mukanaan suuri arkku, jonka sisällä on prinssien kuivattuja
irtopäitä. Huhun mukaan yksi arkku olisi tullut jo täyteenkin, ja otettu käyttöön toinenkin arkku. Onko
tarinat tosia, on kokonaan toinen juttu. Growlas ainakin nauttii kertoman mukaan valtavaa kansansuosiota
shakaali- ja hyeena-voittoisten paimentolaisten keskuudessa, joten ainakaan paimentolaisia nämä julmuudenosoitukset
eivät säikytä, kenties pikemminkin päinvastoin. Jotkut pelkäävät Lyyriassa sitä, että Growlas saa taakseen myös
Etelä-Lyyrian rajoilla majailevat paimentolaisjoukot, sillä tällöin ongelmat tulisivat myös Lyyrian puolelle,
ja kieltämättä erittäin huonoon aikaan, Lyyrian käydessä raskasta sotaa jo muualla.

Saretos (jonne tämä peli sijoittuu)

Saretos on varsin suuri, mutta harvaanasuttu sekä verraten nuori kuningaskunta. Kuningaskunta on varsin monilajinen,
mm. kissoja, koiria, erilaisia jyrsijöitä ja muitakin lajeja on sekalaisesti. Valtakunta sai nykyisen järjestäytyneemmän
hallintonsa runsaat sata vuotta sitten, mutta asutusta kuten pikkukyliä alueella on toki ollut huomattavasti
kauemminkin. Samoin valtakunnassa on toiminut Korkeimman Pyhyyden tunnustajien pieniä luostareita jo paljon
nykyistä hallintovaltaa kauemmin, useita satoja vuosia. Suuri osa Saretosta ovat vuoristojen peitossa ja tätä
kautta laajemmalle asutukselle epäsuotuisia. Itärannikolla ja jokien varsilla sijaitsee kuitenkin useita kukoistavia
ja vauraita kaupunkeja, joista useimmat on rakennettu viimeisen sadan vuoden kuluessa. Hallinnollisesti Saretos
on ollut aiemmin hajanaisten heimopäälliköiden hallittavana, kunnes runsaat sata vuotta sitten voimakas hallitsija
Theodorik Ensimmäinen yhdisti takapajuisen valtakunnan ja kehitti myös voimakkaasti kulttuuria ja valtakunnan
yhtenäisyyttä. Tuosta lähtien Saretos onkin kehittynyt melkoisesti sekä kulttuurin, kaupan, hallinnon ja
tieteenkin saralla, ja Saretos onkin nykyään monilla näistä aloista samassa tilanteessa kuin läntiset,
pitkälle kehittyneet naapurit Telleran ja Lyyria. Saretos nuoresta iästään huolimatta koettaakin esiintyä
arvovaltaisena ja vakavasti otettavana valtakuntana muiden valtakuntien joukossa. Valtakunta jakautuu neljään
herttuakuntaan, ja valtakunnan pääkaupunki on Koillis-Saretoksen herttuakunnassa sijaitseva Denmiren kaupunki.
Tuossa kaupungissa hoviaan pitää myös nykyinen kuningas, Theodorik Neljäs.

Vaikka Saretos onkin alueeltaan suuri, paljon vanhempi sekä alueellisesti suurempi Lyyria on suhtautunut tähän
melko nuoreen valtakuntaan usein alentuvasti ja ylimielisesti. Lyyria onkin historian kuluessa useaan otteeseen
koettanut laajentaa alueitaan Saretoksenkin suuntaan. Saretoksen asukkaat ja johtajat ovat kuitenkin osoittaneet
olevansa kyvykkäitä sotureita ja kykenevänsä alueen maantieteen tehokkaaseen hyödyntämiseen, minkä seurauksena
Lyyrian muutoin tehokkaiden joukkojen on onnistunut edetä vain rajoitetusti tässä usein hankalassa maastossa.
Myös Kimir on ajoittain sotinut Saretosta vastaan, eikä juurikaan sen paremmalla menestyksellä. Kimiriläiset
eivät sotilaallisesta hurjuudestaan huolimatta ole onnistuneet tunkeutumaan saretoslaisten taitavasti puolustamille
alueille. Jonkin verran alueita Saretos on kuitenkin Lyyrialle aikojen saatossa menettänyt, mistä syystä
useiden saretoslaisten huhutaan tuntevan pientä katkeruutta ja toivovan kostoa lyyrialaisille. Viime vuosina
saretoslaiset ovatkin suorittaneet pienehköjä sotatoimia Lyyriaa vastaan. Toistaiseksi saretoslaisten hyökkäykset
ovat olleet melko varovaisia, pikemminkin tunnustelevia kuin suureen valloitukseen pyrkiviä. Viime vuodesta
lähtien nämä hyökkäilyt on toistaiseksi kokonaan keskeytetty, mutta yhä on pientä periaatteellista halua
laajentaa alueita Lyyrian suuntaan.

Suurista pappiskunnista sekä Korkeimman Pyhyyden tunnustajat sekä Ajan vartijoiden kilta vaikuttavat nykyään
Saretoksessa. Tosin vasta viime vuosina Ajan vartijoiden kilta on alkanut saada laajemmin tunnustusta ja
kannatusta Saretoksen johtohenkilöiden keskuudessa, samaten tieteellinen kehitys ja tutkimustoiminta on alkanut
kiinnostaa suuremmassa mitassa vasta viime vuosina saretoslaista yläluokkaa. Sen sijaan Korkeimman pyhyyden
tunnustajilla on ollut jalansijaa Saretoksessa jo useiden satojen vuosien ajan, kauan ennen hallinnollisen
valtakunnan muotoutumistakin. Korkeimman pyhyyden tunnustajista sekä Puhujia että Hiljaisia esiintyy yhtä lailla
Saretoksessa. Valtakunnan tunnustajat ovat kuitenkin muiden valtakuntien tunnustajista osin eriytynyt ryhmänsä,
ja täällä uskonkunta on saanut sellaisia vakiintuneita muotoja, jotka eivät ole muualla samassa määrin esiintyviä.
Saretoksessa sijaitsee useita uskontokunnan ylläpitämiä luostareita, jotka toimivat eräänlaisina uskonnollisina
keskuksina. Saretoksessa on siis useita luostareita, kaikkiaan kymmenen, mutta vain Koillis-Saretoksessa sijaitseva
luostari on niin suuri, että se lasketaan uskontokunnan kymmenen merkittävimmän luostarin joukkoon.)

Luostareissa säilytetään sekä uskonnollisia kirjoituksia, niin myös pyhiä esineitä, joiden kerrotaan pystyvän
monenlaisiin ihmetekoihin. Näiden pyhien esineiden kunnioitus, säilytys ja pitäminen uskovaisten pyhiinvaellusten
kohteena onkin ilmiö, jota muu uskontokunta ei muualla juuri harjoita. Lisäksi Saretoksessa vaikuttava
pappiskunnan uskonlaki kieltää uskontokunnan jäseniä avioitumasta ja sukupuolisesta kanssakäymisestä. Saretoksen
luostarit ovat maallisen vallan keskusten ohella myös oikeutettuja kantamaan veroa lähialueilta, ja myös
muutoin ne ovat merkittäviä paikkoja, toimien usein jopa oikeudellisina tai hallinnollisinakin keskuksina.
Ajoittain tätä luostarien sekä paikallishallitsijoiden valtaa vastaan on ilmennyt pienimuotoista kapinointia
eri puolilla Saretosta, mutta ainakaan toistaiseksi nämä kapinallisliikkeet eivät ole saaneet suurta liikehdintää
aikaan, kapinat on tukahdutettu yleensä melko tuoreeltaan. Rahvas onkin tätä nykyä arka tarttumaan aseisiin
olojensa ja asiansa puolesta, vaikka tyytymättömyys eri hallintoelimiin onkin huhujen mukaan varsin laajaa.
Uskonnoista myös maan palvontaa Saretoksessa esiintyy, eikä sitä ole virallisesti kiellettykään, vaikka hieman
nuivasti sekä hallitsevat piirit että Korkeimman Pyhyyden tunnustajat siihen suhtautuvatkin. Sen sijaan
Syöjien kultti, kuten myös ilmiönä orjuus ovat valtakunnassa yleisesti kiellettyjä ja kammottuja asioita.

Poinitia

Poinitia on suurikokoinen saari Lyyriasta länteenpäin. Kyseinen saari on jossakin määrin muista valtakunnista
eristäytynyt, ja varsinkin aiemmin Poinitian ja Lyyrian välillä kulki matkustajia ja kauppalaivoja vain harvoin.
Saari oli ollut aikanaan hajanaisten heimojen hallinnassa, kunnes saaren yhdisti valtaansa runsas kymmenisen
vuotta sitten Bruno Kuolahammas-niminen palkkasoturi. Nykyään kyseinen ruhtinaan arvon itselleen ottanut sika
hallitsee saarta hyvin itsevaltaisin elkein ja kaikki kapinahankkeet ruhtinaan syrjäyttämiseksi on tukahdutettu
verisesti. Myös muutoin Poinitiasta kulkeutuu ajoittain kauhutarinoita siitä, kuinka huonosti saaren asukkaita
ja maanviljelijöitä kohdellaan, ajoittain saarelta kulkeutuu huhuja myös siitä, että saaren hallitseva yläluokka,
jotka ovat sikoja, viettää joutilasta ja varsin irstastakin elämää. Mm. Brunon kerrotaan pitävän itsellään
useampaakin jalkavaimoa ja mm. Brunon lempinimen kerrotaan juontuvan tämän taipumuksesta kuolata naisten perään.
Brunon ystävilleen ja tuttavilleen järjestämät juhlat muistuttavat pikemminkin irstaita orgioita kuin kunniallisia
tanssiaisia. Sitä ei tiedetä, kuinka paljon tarinoissa on perää, mutta Poinitian hallitsijaa inhotaan ja kammotaan
yleisesti rannikkovaltakuntien väen keskuudessa.

Poinitian suhde muihin valtakuntiin, etupäässä Lyyriaan ja Telleraniin on ollut asiallisen korrekti Poinitian
hallitsijaa kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä huolimatta. Mm. Lyyria käy paljon kauppaa Poinitian kanssa
ja aiemmin eristyksissä olleen saaren talous on kohentunut huomattavasti. Sen sijaan merkittävät papistot
suhtautuvat Poinitian nykyhallintoon hyvin tuomitsevasti ja Korkeimman Pyhyyden tunnustajat ovat kieltäytyneet
olemasta missään yhteyksissä Poinitian nykyisen hallinnon kanssa. Ajan vartijoiden kilta suhtautuu Poinitian
johtajiin neutraalemmin, mutta heilläkin on kyseisessä saarivaltakunnassa ainoastaan muutama edustaja, ja
kyseiset henkilöt oleskelevat saarella pitkälti tarkkaillakseen saaren tilannetta, sekä taivutellakseen
saaren johtajat luopumaan brutaaleiksi katsomistaan tavoista. Ainakaan toistaiseksi ei Poinitiassa ole
tällaista kehitystä tapahtunut, ainakaan mikäli huhuihin on uskominen. Maan palvonta on saarella hyvin
laajamittaista ja riitteihin yhdistyy usein ylenmittainen mässäily ja irstailu. Orjuutta esiintyy saarella
kertoman mukaan yleisesti, kaikissa eri muodoissaan.

VII. Tarkemmin pelialueesta, eli Lounais-Saretoksen alueen kuvaus:
(PELIN KANNALTA KESKEISTÄ MATERIAALIA)

Lounais-Saretoksen herttuakunta on hallinnollisesti varsin erillinen osa Saretoksen valtakuntaa, ja tämän
herttuakunnan politiikka on ajoittain eronnut muiden Saretoksen herttuakuntien politiikasta. Saretoksen
hallitsija on tämän sallinut, eri herttuakunnat ovat voineet toimia omilla linjoillaan. Lounais- ja Etelä-Saretos
ovat vanhastaan olleet huonoissa väleissä eteläisen naapurin eli Lyyrian valtakunnan kanssa. Lyyria kun
taannoin laajensi aluettaan pohjoista kohden, ja tästä syystä saretoslaisten keskuudessa vallitsee edelleenkin
tietynlainen epäluulo ja kostonhalukin lyyrialaisia kohtaan. Parina viime vuonna käytännössä Lounais- ja
Etelä-Saretos ovat ryhtyneet pieniin valloitusretkiin aikanaan menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi.
Viime vuonna tällaiset retket on keskeytetty, sillä Lyyria oli solminut välirauhan Telleranin kanssa, ja
saattaisi paremmin pystyä sotatoimiin saretoslaisia vastaan. Saretoksen ja Lyyrian rajoilla on silti ollut
viime vuodesta lähtien varsin rauhallista, saretoslaiset eivät ole uskaltautuneet uusiin sotaretkiin ja
myöskään Lyyrian kostoretkiä ei ole vielä tapahtunut. Jos valtakunnat pääsevät keskenään sovintoon,
vihollisuuksia ei välttämättä enää tapahdukaan.

Lounais-Saretos on melko hyvinvoiva ja kohtalaisen vakaa hallinnollinen alue. Herttuakunnassa on muutamia
kaupunkeja, mutta suurin osa alueesta on melko harvaanasuttua. Pieniä kyliä on silti siellä täällä. Huomattavin
kaupunki on Taiperos, joka on Lounais-Saretoksen kaupallinen ja kulttuurinen sekä sotilaallinen keskus. Suvuista
huomattavimmat aatelissuvut ovat herttuasuku Vernyn lisäksi Uljakset, Oivatassut, Intomielet ja Sievikkäät,
joista kaksi ensimmäistä vaikuttaa muuallakin Saretoksessa. Aluetta on Taiperoksen kaupungista käsin hallinnut
herttua Konstantin Verny, joka luopui virastaan viime keväänä vanhemman tyttärensä Camillan hyväksi. Toinen
tytär on Jessica, mutta hän nuorempana ei siis ole ensisijainen perijä. Vanhan herttuan terveys oli siinä
määrin heikentynyt, että tämä vetäytyi virastaan. Konstantinin vaimo Rebekka puolestaan on viime vuosina
mietiskellyt Basiliuksen luostarissa, ja hän on myös arvonimeltään herttuatar, joten varsin erikoisesti
alueella on tavallaan kaksi tähän nimeen oikeutettua. Konstantinin vallansiirto tyttärelleen Camillalle on
silti todettu ja vahvistettu tosiasia, ja Camilla on saanut keväällä valtaoikeuksiensa vahvistuksen sekä
Saretoksen kuninkaalta että myös uskollisuudentunnustukset johtavilta suvuilta. Camilla on myös vihitty
hallitsijanvirkaansa myös Korkeimman Pyhyyden tunnustajien siunaamana. Camilla on isäänsä enemmän kiinnostunut
tieteistä, taiteista ja valtakunnan taloudellisesta sekä kulttuurisesta kehityksestä. Kerrotaankin, että
herttuatar olisi henkilökohtaisesti kiinnostunut seuraamaan eri tieteilijöiden pyrintöjä ja auttamaan osaltaan
siinä, että myös Saretos tulisi tunnetuksi osaavista tieteilijöistään. Asukkaiden parissa tieteelliset puuhastelut
ovat herättäneet ihmetystä, mutta moni pysyttelee pikemminkin perinteisissä tavoissaan ja suhtautuu tieteilijöihin
hivenen epäluuloisesti ja varauksellisesti. Myös se uskontokunta joka on Lounais-Saretoksessa voimakkaampi,
eli Korkeimman pyhyyden tunnustajat, pitävät vaarana, että maalliset vekottimet ja härvelit voivat viedä huomion
oikeasti tärkeistä asioista, eli hengellisyydestä, mietiskelystä ja itsensä etsimisestä.

Lounais-Saretoksessa sijaitsee myös kolme Korkeimman Pyhyyden tunnustajien ylläpitämää luostaria. Luostareissa
on omat siipensä sekä miehille että naisille, eli kyseisissä luostareissa on sekä nunnia ja munkkeja. Luostareilla
harjoitetaan mietiskelyn ohella muutakin, mm. viiniköynnöksen, viinimarjapensaiden ja muidenkin kasvien viljelyä.
Lisäksi luostareissa sijaitsee usein vaivaiskoti vanhuksille sekä orpokoti lapsille. Luostareissa sijaitsee
myös pyhiä esineitä, Vermiliuksen luostarin tapauksessa ihmeitä tekevä kristallipallo, jonka luokse saapuu
ajoittain pyhiinvaeltajia. Kerrotaan, että kristallipallon luona käyneet ja luostarilla yöpyneet matkustajat
löytäisivät seuraavana aamuna mielestään vastaukset heitä vaivaaviin kysymyksiin. Muihinkin ihmeisiin kerrotaan
pyhän kristallin ja muiden luostarien pyhien esineiden kykenevän, mutta tarkkaa tietoa ei tästä ole. Luostarit
keräävät toimintojensa mahdollistamiseksi paljon veroja ja suorituksia lähialueilta mm. ruokien, rahan ja
talonpoikien päivätöiden muodossa, mikä onkin herättänyt tyytymättömyyttä kansan keskuudessa jo pitkään.
Erilaisista kapinallisryhmistä huhutaan, mutta viimeisin mainittava talonpoikien kapina Vermiliuksen luostarin
alueella tapahtui noin kymmenen vuotta sitten. Tuo kapina tukahdutettiin voimakkaasti luostarin väen pyynnöstä
ja valtakunnan ylimysten toteuttamana, ja kaunaa kantavia on luultavasti yhä maaseutuväestön keskuudessa.
Kerrotaan, että maalaiset olisivat myös useasti vedonneet herttuaaseen, mutta edellinen herttua ei ole juuri
verotukseen puuttunut. Kuinka mahtaa olla uuden hallitsijan laita, vielä on varhaista sanoa.

Muutamia paikkoja Lounais-Saretoksen herttuakunnassa:

Taiperos
-Lounais-Saretoksen merkittävin kaupunki, jossa myös herttuattaren linna sijaitsee. Herttuakunnan kiistaton
keskus, jossa on monien tavallisten asuintalojen sekä kauppiaitten ja käsityöläisten pajojen sekä varastojen
lisäksi myös parin herttuaa vähäisemmän aatelissuvun kaupunkihuviloita. Kaupungissa sijaitsee myös suuri
varuskunta ja kaupungissa toimii siis herttuakunnan sotilaallinen päämaja. Uskonnollisista paikoista kaupungissa
on Ajan vartijoiden killan pieni kiltatalo sekä Korkeimman Pyhyyden tunnustajien pyhäkkö.
Asukkaita kaupungissa on kaikkiaan 4000.

Mastroniuksen luostari
-Mastronius-nimisen munkin vuosisatoja sitten perustama luostari, jossa säilytetään pyhiä kirjoituksia sekä
muinaisen soturin aseita, suurta miekkaa, outoa tapparaa sekä umpinaista kypärää. Nämä aseet ovat kertoman
mukaan jäänteitä aikoinaan, monia satoja vuosia sitten käydystä sodasta. Aseita ei ole koetettu käyttää,
sillä ne ovat liian suuria käytettäväksi, ja muodoiltaan outoja ja eriskummallisia. Luostari on silti suosittu
pyhiinvaelluskeskus sotureiden keskuudessa, jotka käyvät mietiskelemässä aseiden ääressä, menestyäkseen
tulevissa taistoissaan. Mastroniuksen luostari on herttuakunnan luostareista suurin, ja huomattava osa
luostarin munkeista ja nunnista on harjaantunut taisteluun, palvellakseen tarpeen vaatiessa Saretoksen armeijassa.
Luostarilla on asukkaita kaikkiaan noin kuusikymmentä.

Basiliuksen luostari
-Basilius-nimisen munkin vuosisatoja sitten perustama luostari, jossa säilytetään pyhien kirjoitusten ohella
erikoisia pyhiä esineitä, joista tunnetuin on parantavan veden malja. Tuon maljan vesi pystyy parantamaan
tietyin väliajoin erilaisia vaivoja ja vammoja, ja kerrotaan usean pyhiinvaeltajan saaneen apua luostarilta.
Muutoinkin luostarin väki on erikoistunut taitoihin, joilla lääkitään ja parannetaan erilaisia vaivoja ja
sairauksia. Luostarilla on asukkaita kaikkiaan noin viisikymmentä.

Vermiliuksen luostari
-Vermilius-nimisen munkin vuosisatoja sitten perustama luostari, jossa säilytetään pyhien kirjoitusten ohella
salaperäistä kristallipalloa, jota pidetään yleisesti pyhänä ja ajoittain ihmeitä aiheuttavana esineenä.
Mm. osa tarinoista kertoo, että pallo ei aina lepäisi jalustallaan, vaan toisinaan hehkuisi kirkkaasti punaisena
ja myös leijuisi jalustan yläpuolella. Esineen kerrotaan kykenevän kertomaan soveltuville mielille jotakin,
ja luostarilla yöpyneet ja uneksineet ovat usein lähteneet matkoihinsa mielessään vastaus, jota ovat tulleet
luostarille hakemaan. On toki niitäkin, jotka ovat saaneet lähteä pettyneinä ja ilman vastausta kysymyksiinsä,
ilmeisesti pyhä kristalli vastaa vain otollisten mielten kysymyksiin. Luostarin väki pitää myöskin luostarilla
suurehkoa kasvitarhaa, lisäksi luostarilla on orpokoti sekä vaivaiskoti vanhuksille. Kaikkiaan luostarilla
on uskontokunnan jäseniä noin 30, joista puolet on nunnia, puolet munkkeja. Luostarin johdossa ovat isä Tuomas,
isä Stefanus sekä äiti Katriina.

Notkean rotan kylä
-Pieni maanviljelyskylä Vermiliuksen luostarin läheisyydessä. Asukkaista suurin osa on hiiriä, rottia ja muita
jyrsijöitä, ja kylän väki kokoontuu aika ajoittain väittelemään nimen vaihtamisesta joksikin muuksi, muille
kuin rotille ei kelpaa perusteeksi se, että kylä on aikanaan ollut juuri rottien perustama. Toistaiseksi
mikään toinenkaan nimi ei ole riitaisille kyläläisille kelvannut, joten nimi on pysynyt entisellään. Toinen
jupinaa aiheuttava seikka on läheisen luostarin toteuttama ankara verotus, ja pari vuotta sitten kylästä
lähtikin pieni joukko ryypynrohkaisemia maalaisia luostaria polttamaan. Niin rohkeus kuin joukon jäsenetkin
hupenivat luostarin muureja kohden marssittaessa, ja muureille asti päässyt, joukkoa johtanut rotta livisti
tiehensä nähtyään, ettei hänen selkänsä takana ollutkaan enää ainoatakaan tukijaa. Tuo kapinaretki on yleinen
naurunaihe koko herttuakunnassa, ja luostarin väkikin katsoi, ettei tarvetta rankaisutoimiin ollut.
Asukkaita kylässä on noin 60.

Sirviän kylä
-Pieni kylä Vermiliuksen luostarin läheisyydessä. Kylässä mm. harjoitetaan maanviljelystä sekä eri käsityöläisammatteja.
Kylä on muutoin kohtuu toimeentuleva ja tuottoisa, mitä nyt suuri osa tuotosta menee veroina ja muina maksuina
Vermiliuksen luostarille. Tyytymättömyys tilannetta kohtaan on ilmeinen kyläläisten keskuudessa, mutta avoimeen
kapinaan ei ole kukaan uskaltautunut kymmenen vuotta sitten käydyn kapinan jälkeen. Tuolloin kapinassa sai
surmansa useita maalaisia ja monia kylän maatiloja siirtyi luostarin väen hallintaan. Toimeen luostarin väen
kanssa tullaan siis joten kuten, verotaakasta huolimatta. Erityisesti oloja on kylässä pitänyt rauhallisena
vouti Rudolf Tuimakatse, joka toimii oikeusviranomaisena luostaria ympäröivillä alueilla. Voudilla on
erilaisia pieniä vartiotupia eri puolilla aluetta, ja ne eivät ole aina edes miehitettyinä. Vartiotuvilla
onkin ilmeisesti lähinnä pelokevaikutus, ja hyvin tuo onkin tepsinyt. Yksi vartiotuvista on Sirviän kylässä,
mutta useammin kuin Sirviässä, vouti majailee usein luostarilla miehineen, useiden miesten myös partioidessa
ympäriinsä. Kylällä on myös oma kylänneuvosto ja sen valitsema edustaja, jonka tehtävänä on koettaa ajaa
kyläläisten etua ja parasta, sekä neuvotella viranomaisten kanssa. Miten neuvottelut ovat sujuneet, ei ole
tietoa, mutta nykyisen edustajan usein lohduttomista kasvoista päätellen ei kovin hyvin.
Asukkaita kylässä on noin 70.

Hartaan Tuopin kievari
-Kievari Vermiliuksen luostarin läheisyydessä. Hartaan Tuopin kievari on luostarin omistama ja ylläpitämä,
ja useimmiten kievarilla työskentelee munkki Tuimo. Kievari sijaitsee tien varrella ja kievarin luona on
muitakin rakennuksia, jotka ovat yhtä lailla luostarin hallinnassa. Kievarilla on mm. pieni mietiskelyhuone
sekä sauna matkustavaisten käyttöön. Kievarin antimet ovat osin suurelta lähtöisin läheiseltä luostarilta.
Myös yksi voudin rakennuttamista vartiotuvista sijaitsee kievarin läheisyydessä, tosin vartiotupa onkin
harvakseltaan käytössä.

Tarkkakatseen vartiolinnake
-Eteläinen vartioasema, joka huolehtii Lyyriaan johtavan tien turvallisuudesta ja rajavalvonnasta. Jälkimmäinen
tehtävä on vähentynyt rajan siirryttyä etelämmäksi, ja suuri osa Tarkkakatseen sotilaista on siirretty
Uusikallion varustukselle.

Uusikallion rajavarustus
-Muutama vuosi sitten rakennettu puinen rajavarustus, joka nykyään huolehtii eteläisen rajan vartioinnista.
Linnake rakennettiin siihen kohtaan, mihin saakka saretoslaiset laajensivat valtakuntaansa sillä välin,
kun lyyrialaiset pääjoukot olivat muualla. Nyt lyyrialaiset ovat tuoneet vastapäätä omia joukkojaan ja
rakentaneet oman puuvarustuksensa, joten kumpikaan osapuoli ei haaveille lisävalloituksista, vaan keskittynee
rajan turvaamiseen.

VIII. VIIME AIKOJEN TAPAHTUMIA JA SEKALAISIA HUHUJA:

Telleranin itäosissa oli esiintynyt viime vuosina levottomuuksia, erityisesti viime vuoden keväästä lähtien
kimiriläisten harjoittamat rajaloukkaukset olivat selvästi yleistyneet. Useita matkustavaisia oli kadonnut
itärajan läheisyydessä viime vuosien kuluessa. Syyksi katoamisiin on toisinaan väitetty kimiriläisiä,
toisinaan sekalaisia rosvoporukoita. Myös yliluonnollisia selityksiä aaveineen ja hirviöineen on kerrottu.
Noin vuosi sitten Telleranin pääkaupungista Tellekiasta lähti matkaan lähettiläs Annabella Jasques seurueineen,
ja tuo seurue pysähtyi myös matkan varrella sijainneeseen, enimmäkseen tyhjään Vanhan Vainun kylään. Huhut
kertovat, että monenlaista olisikin kylän liepeillä noihin aikoihin tapahtunut. Mm. aatelissyntyinen tieteilijä
Emilio Gavinius oli kadonnut parisen viikkoa aiemmin, ja myös hänen pieni seurueensa oli kadoksissa. Paikan
päälle oli saapunut myös lyyrialainen tieteilijä Zacharias Zeuson, osaltaan aluetta tarkastelemaan, ja myös
Emilion sisar, kasvitiedettä harjoittava Eerika Gavinius oli myös paikalla. Tarinat kertovat, että noiden
eri henkilöiden paikallaolemisen aikoihin olisi selvinnyt kaikenlaista mm. katoamisista. Huhutaan, että
alueella olisi toiminut salainen Syöjien kultti, mikä olisi ollut katoamisten taustalla. Myös Eerikan veli
Emilio löytyi, tosin kummallisessa tilassa ja kuulemma oudon sairauden runtelemana. Emilio kuolikin samana
päivänä, tosin tapauksen yksityiskohdista on oltu varsin vaitonaisia. Kuulemma Zeuson ja Eerika Gavinius
olisivat sittemmin matkanneet jonnekin tutkimaan asiaa lisää. Huhu kertoo myös, että kyseinen kylän
Kylläisen Kulkijan majatalo on sittemmin suljettu ja sen ylläpitäjät etsintäkuulutettu Telleranin valtakunnassa.

Telleranilainen valtuuskunta jatkoi loppukesästä matkaansa ja vierailu Kimirin läntisissä osissa sujui
ilmeisesti varsin hyvin. Neuvottelujen tarkkaa kulkua ei tiedetä, mutta vaikutukset ovat tiedossa. Telleran
ja Kimir ovat sopineet erimielisyyksistään ainakin toistaiseksi ja uusia rajariitoja ei olekaan ilmennyt
viime vuoden kesän jälkeen. Kimiriläiset myös telleranilaisten ohjeistamana päättivät tehdä samoin kuin
hekin ja julistaa liekkipiiriläiset etsintäkuulutetuiksi. Muutama salaseuralainen jäikin kuulemma kiinni
Kimirissä, useimmat turvapaikkaa hakeneet ovat taas livenneet tiehensä ja piileskelevät missä lienevätkään.

Huhu Gnyptistä kertoo, että suuri osa Growlaksen joukoista on lopettanut jo sotatoimet ja keskitetty
Lounais-Gnyptin rannikolle, "Uponnut satama" -nimiseen asumattomaan hiekkalaaksoon, missä on aloitettu
massiiviset kaivaukset. Gnyptin jäljelläolevat prinssit ovat toki helpottuneita vihollisen huomion
kiinnittymisestä muualle, moni sen sijaan aavistelee pahaa, että kaivauksiin on jokin syykin...

Kerrotaan, että Telleranin ja Lyyrian Ajan vartijoiden killat ovat yhdessä koonneet useamman laivan
retkikunnan, joka on lähtenyt Tellekian kaupungista rohkeasti pitkälle tutkimusmatkalle yli läntisen meren.
Tämä pieni laivaryhmä lähti merelle keväällä, tietoa tutkimusmatkan syistä ei juuri ole julkisesti kuultu,
eri arveluita kyllä liikkuu. Mahtavatko laivat enää koskaan palatakaan, eihän ole varmuutta siitä, että
meri loppuisi ja sen takana olisi mitään.

Lounais-Saretoksen herttuakunnan vanha herttua Konstantin Verny on siis keväällä luopunut tehtävistään ja
antanut hallitsemistehtävänsä tyttärelleen Camillalle. Herttuatar Camilla Verny on kertoman mukaan kiinnostunut
monipuolisesti herttuakunnan tilasta ja sen kehittämisestä. Huhu kertookin, että Camilla aikoisi jossakin
vaiheessa toteuttaa laajan tutustumismatkan herttuakuntansa eri osiin, sen kyliin ja muihinkin paikkoihin.
Vielä ei matka ole tiettävästi toteutunut, syksystä on ollut arveluita.

Maineikas saretoslainen tieteilijä Jakobiel Intomieli on kuulemma kehitellyt viime vuosina jotakin mullistavaa
keksintöä, joka olisi nyt lopulta valmistunutkin. Huhujen mukaan tieteilijä kokeilisi tätä jonkinlaista
lentolaitetta näihin aikoihin Taiperoksen kaupungissa. Vielä ei ole kantautunut tänne syrjäseuduille tietoa
siitä, miten kokeilu onnistui.

Huhutaan, että Vermiliuksen luostarin tuotannon antimet, kuten viini ja viljelyskasvit ja hedelmät olisivat
kovin maukkaita ja erinomaisia. Näihin onkin luostarille saapuvilla, maksukykyisillä pyhiinvaeltajilla
mahdollisuus tutustua. Myös läheinen Hartaan Tuopin kievari myy ajoittain luostarin viljelyn tuotoksia.

Vermiliuksen luostari ylläpitää orpokotia, jonne vastaanotetaan hylättyjä ja vanhempansa muuten menettäneitä
lapsia. Lapsia onkin luostarilla kuulemma tällä hetkellä kohtalainen joukko, joku kymmenkunta. Vaivaistalolla
puolestaan on tiettävästi viisi vanhusta.

Sirviän kylän eräänlaisena edustajana toimii nykyään käsityöläinen, räätäli Orvokki Viimakuono, joka koettaa
ajaa kylän etua ja mm. saada verorasitusta pienemmäksi. Vielä ei tämän naisen toiminta ole johtanut kovin
sanottaviin tuloksiin. Mahtaakohan kunnolla edes yrittääkään?

Vouti Rudolf Tuimakatse ja hänen oikea kätensä, apulaisvouti Hilda Terävähammas ovat ankaria ja peräänantamattomia
virkavallan edustajia, ja nämä johtavat noin kymmenen vartiomiehen joukkoa, jotka huolehtivat turvallisuudesta
ja lain ja järjestyksen säilymisestä Vermiliuksen luostarin läheisillä alueilla, mm. Notkean Rotan sekä Sirviän
kylän seuduilla. Kaksikko osallistuu myös veronkannon valvomiseen, ja ilkeä ja ruma juoru väittää että nämä
laittaisivat osan verotuotoista omiin pusseihinsa. Juuri kukaan tavallinen maalainen ei silti uskalla näiden
läsnäollessa vihjailla väärinkäytöksistä, mutta huhu on silti liikkeellä.

Huhu väittää, että eteläisen uuden rajan tuntumassa, Uusikallion varustuksesta etelään olisi nähty öisin outoja
valoja alueen metsissä. Olisikohan liikkeellä lyyrialaisia tiedustelupartioita? Vai salakuljettajia tai
muita hiippareita? Yhtä kaikki, huhut huolestuttavat rajan läheisyydessä asuvia paikallisia.

Huhutaan, että Vermiliuksen luostarilla olisi käynyt yhtenä yönä pari päivää sitten varkaita. Mitä varkaat
koettivat luostarilta viedä, ei ole tiedossa, samaten myöskään se, onnistuiko varkaus vai ei. Ainakin kerrotaan,
että joku luostarilla vieraillut miekkonen olisi raahattu yön seurauksena luostarin vankityrmään. Huhut
väittävät, että kyseessä olisi eräs Sirviän kylän asukas. Hmm, keitä kaikkia ei olla kylällä vähään aikaan
nähty? Paha sanoa, kyläläiset nyt menevät ja tulevat, joten arvailuissa ei ole päästy puusta pitkään.
Kerrotaan myös, että luostarin väki on näyttänyt siinä määrin hermostuneelta, että varkaus saattoi ehkä onnistuakin.

Uusin huhu eilispäivältä kertoo, että Lounais-Saretoksen uusi herttuatar Camilla Verny olisi nähty eilen
täällä, Vermiliuksen luostarin läheisillä seuduilla. Onkohan arvon ylimys siis saapunut tutustumismatkalle,
josta on ollut aiemmin huhuja? Mutta kuinka hän on yllättäen tänne syrjäseuduille päässyt ilman, että hänet
olisi aiemmin havaittu teiden varsilla? Ja herttuattaren seurue on kuulemma kovin pienikin. Mistäköhän on
kyse? Huhun mukaan luostarilla ja lähikylissä onkin alkanut vilske hallitsijan vastaanottamiseksi
riittävän kunnioittavasti.

IX. USKONNOT:
Uskontokunnista ja uskonnollisista ryhmittymistä:

Korkeimman pyhyyden tunnustajat

Korkeimman pyhyyden tunnustajat on varsin järjestäytynyt uskontokunta, jolla on kannatusta laajalla alueella
sivistyneissä valtakunnissa. Uskontokunta on myös hierarkkinen siten, että tavallisten maallikkojäsenten
yläpuolella on varsinaisten jäsenten ryhmittymä, joita kutsutaan eri alueilla vaihtelevin nimikkein,
toisinaan mm. munkeiksi sekä mystikoiksi.

Korkeimman pyhyyden tunnustajina on sekä miehiä että naisia ja asema on melko tasa-arvoinen, vaikka miehet
ovatkin lievästi enemmistönä. Naisilla on uskontokunnan luostareissa kuitenkin omat tilansa, eli miehet
ja naiset eivät esiinny luostareissa yhdessä.

Nämä varsinaiset jäsenet viettävät suuren osan elämästään uskonnollisten harjoitusten, mietiskelyn ja ankaran
itsekurin vallassa, ja usein he myös eristäytyvät muusta yhteisöstä omiin luostareihinsa. Kerrotaan, että
tunnustajilla olisi kaksi erillistä sääntökuntaa sen mukaan, miten he muuhun yhteisöön suhtautuvat.
"Hiljaiset" ovat suurimmaksi osaksi erossa muista yhteisöistä, ja he puuttuvat muiden, uskontokunnan
ulkopuolisten asioihin vain harvoin. "Puhujat" puolestaan ovat opettajia, julistajia ja käännyttäjiä, joiden
elämäntehtävänä on levittää oppia ja sanomaa muiden keskuuteen.

Varsinaisten jäsenten lisäksi uskontokunnan palveluksessa on myös muuta palveluskuntaa, kuten kuriireita,
sotureita ja muuta väkeä, jotka tavallisesti ovat myös maallikkoina. Uskonnon huomattavimmissa keskuksissa
on myös aseellisia joukkoja, jotka ovat valmiita toimimaan uskontokunnan antamien määräysten mukaisesti.
Maallikoiden elämä on huomattavasti vapaampaa ja vähemmän rajoittunutta, mutta uskonnon vaalijoiden tavoin
hekin pyhittävät osan elämästään askeesille, kohtuuden ja vaatimattomuuden ihanteille.

Monet "puhujat" ovat tavallisesti viettäneet ensin muutamia vuosia mietiskelemällä "hiljaisten" sääntökunnassa,
kunnes heidän uskonsa on vahvistunut siinä määrin, että heidät on katsottu soveliaiksi henkilöiksi levittämään
uskontokunnan oppeja. Hiljaiset eivät kuitenkaan ole missään määrin alempi sääntökunta.

Uskontokuntaa johtaa Tunnustajien neuvosto, jonka kolmekymmentä jäsentä ovat arvostettuja uskonnon edustajia.
Neuvoston jäsenistä 15 kuuluu "hiljaisiin", 15 on valittu "puhujien" keskuudesta. Naisia tunnustajien neuvostossa
on kaikkiaan kuusi, 4 puhujaa ja 2 hiljaista. Tunnustajien neuvosto ei ole yleensä säännöllisesti koossa,
vaan kokoontuu tarvittaessa johonkin merkittävimmmistä luostareista. Tunnustajien yläpuolella on vielä yksi
henkilö, joka on heidän keskuudestaan valitsema, aina viideksi vuodeksi kerrallaan. Nykyinen johtaja on
toiminut tehtävässään jo 9 vuoden ajan, eli toinen kausi lähestyy loppuaan. Nykyinen johtaja on kotoisin
Syvämietteen kaupungista.

Uskontokunnan sääntökunnat eroavat toisistaan siinä, että puhujat ovat usein avoimesti asiansa julki tuovia,
kun taas hiljaiset ovat mystikkoja, jotka eivät juurikaan puutu muiden asioihin, vaan luovat usein ympärilleen
salaperäisen ja mystisen vaikutelman, joko tavoitteellisesti tai tahtomattaan. Tavallisen kansan parissa ei
aina tarkalleen tiedetäkään, mitä näiden kieltäymystä ja askeesia harjoittaneiden mystikoiden mielessä liikkuu,
ja heidän kerrotaan valaistuneen mietiskelyn aikana siten, että he kykenevät suorittamaan ihmetekoja ja
hallitsevat muita voimia. Osa "hiljaisten" mystikoista on myös taitavia sotureita, jotka ovat harjaantuneita
sekä aseellisessa että aseettomassa taistelussa.

Uskontokunnan oppeja ja suhtautumistapoja

Tämä "korkein pyhyys", jota uskontokunta kertoo tunnustavansa, ei ole uskontokunnan oppien mukaan mikään
konkreettinen jumaluus tai olento, vaan varsin abstrakti voima tai ajatus, joka vaikuttaa maailmassa
eräänlaisena maailmanhenkenä. "Korkeimman pyhyyden" olemus onkin käytännössä mysteeri, jonka mietiskelemiseen
ja hahmottamiseen uskontokunta on keskittynyt, ja vain ankaran mietiskelyn kautta korkeimman pyhyyden olemus
voidaan osittain ymmärtää. Jumalana eivät uskontokunnan jäsenet "korkeinta pyhyyttä" siis pidä, vaikka
ulkopuolisten mielestä palvontarituaalit eivät juuri jumalanpalvontamenoista eroaisi. Suurin osa kansasta
(aatelistoa myöten) ei olekaan kovin hyvin perillä tämän uskontokunnan kaikista opeista ja aatoksista,
mutta on tottunut kunnioittamaan tätä vaikutusvaltaista ja vaurasta ryhmittymää.

Vaikeaselkoisuudestaan ja ajoittaisesta salaperäisyydestään huolimatta uskontokunta on saanut kannatusta
osin ihmeteoillaan, osin käytännöllisten opetustensa sekä hyväntekeväisyystyön kautta. Uskontokunta ylläpitää
mm. vaivaistaloja, orpokoteja ja parantoloita monien luostariensa yhteydessä. Uskontokunnalla on kaikkiaan
kymmenen huomattavampaa luostaria eri puolilla rannikkovaltakuntia, joiden lisäksi löytyy lukuisia pieniä
pyhäkköjä ja kappeleita pienemmistä paikoista. Lyyriassa uskontokunnan tärkein keskus on Syvämietteen
luostarikaupunki, joka sijaitsee keskellä laajaa vuoristoa.

Uskontokunta pysyttelee tavallisesti poliittisten asioiden ulkopuolella, mutta ottaa ajoittain kantaa
valtiollisiinkin tapahtumiin. Mm. useiden maiden hallitsijat kysyvät toisinaan neuvoa uskontokunnan johtajilta.
Mm. yleisissä moraalia, tapoja ja lakeja koskevissa kysymyksissä uskontokunnan jäsenet ottavat usein mielellään
kantaa ja saattavat mm. ilmaista huolensa jonkin valtakunnan levottomista oloista tms. Poliittisissa
riidoissa uskontokunnan jäsenten tiedetään toisinaan toimineen välittäjinä ja neuvonantajina, mutta kaikkeen
politiikkaan eivät hekään aina sotkeudu. Mm. Telleranin ja Lyyrian taannoin käymään sotaan Korkeimman pyhyyden
tunnustajat eivät ole juuri puuttuneet, ovat ainoastaan "ilmaisseet huolensa tilanteesta ja toivoneet
sodankäynnin pikaista päättymistä". Uskontokunta korostaa ns. sisäisiä arvoja, kuten moraalia ja tasapainoisuutta
sekä valtiollista vakautta, ja tästä syystä konservatiivisuutensa vuoksi suhtautuu usein varsin epäilevästi
ja jopa kielteisesti moniin kumouksellisiin aatteisiin. Myös luonnontieteellisiin pyrintöihin ja tutkimuksiin
uskontokunta suhtautuu varsin epäilevästi ja tieteelliset keksinnöt nähdään lähinnä uhkatekijöinä, jotka
saattavat kääntää huomion pois oleellisesta, eli sisäisestä ja henkisestä tutkiskelusta. Välit Ajan
vartijoiden kiltaan ovat silti varsin asialliset ja korrektit, vaikkakaan ei missään nimessä kovin lämpimät.
Maan palvonta puolestaan on Korkeimman pyhyyden tunnustajien mielestä vain ajanhukkaa ja korkeimman pyhyyden,
"maailmanhengen" rienausta. (Korkeimman pyhyyden tunnustajien mielestä Maan palvojat käyttävät siis sanaa
aivan väärässä merkityksessä.) Välit ovat siis viileät, mutta eivät toistaiseksi vihamieliset.

Ajan vartijoiden kilta

Ajan vartijoiden kilta on eräänlainen oppineiden järjestö, jota monet pitävät samalla myös varsin perustellusti
uskontokuntana. Järjestöllä on nimittäin sekä hierarkiassaan, opeissaan että toimintatavoissaan useita
uskonnollisia piirteitä. Ajan vartijat katsovat olevansa nimen mukaisesti vastuussa sekä maailman kehityksen
valvomisesta että menneisyyden muistamisesta. Valtakunnissa yleisesti käytetty ajanlasku sekä kalenteri
pohjaakin Ajan vartijoiden killan luomuksiin, ja he ovatkin tästä varsin ylpeitä. Myös heidän historialliset
arkistonsa ulottuvat pisimmälle menneisyyteen, mutta ulkopuoliset eivät pääse näihin arkistoihin juurikaan
tutustumaan. Uskontokunta uskoo yleisesti myös tietynlaiseen edistysaatteeseen, sekä valtakuntien että
teknologian osalta. Ajan vartijoiden killan edistysajattelu onkin johtanut siihen, että Ajan vartijoiden
killan jäsenet toimivat usein aktiivisesti yhteistyössä erilaisten tieteilijäkiltojen ja keksijöiden kanssa.
Edistysaatteen mukaisesti uskotaan, että tieteen kehittyessä ja luodessa uusia sovellutuksia myös maailmasta
tulee sekä tasa-arvoisempi että myös parempi paikka.

Killan jäseniä ja noviiseja toimii hyvin laajalla alueella, ja he toimivat monin paikoin opettajina, kasvattajina
ja oppaina. Myös killan jäsenet opettavat moraalisia arvoja. Kiltarakennuksia sijaitsee pitkin poikin
rannikkovaltakuntia, joista suurimmat ja merkittävimmät isoimmissa kaupungeissa. Myös pikkukylistä saattaa
toisinaan löytyä joku killan jäsen tai muu edustaja, joka huolehtii kalenterin ylläpitämisestä. Kilta on
varsin tasa-arvoinen, eli killasta löytyy sekä miehiä ja naisia. Killan johdossa on kaksikymmenhenkinen neuvosto,
joka kokoontuu kuitenkin hyvin harvoin, eri kiltojen toimiessa varsin itsenäisesti. Tiedonvaihto kiltojen
välillä on silti vilkasta. Valtakunnalliseen politiikkaan Ajan vartijoiden kilta kieltää itse kovin vahvasti
puuttuneensa, mutta liikkuu sitkeitä huhuja, joiden mukaan paikalliset killat olisivat vahvasti kallellaan
siihen valtakuntaan päin, missä sattuisivat sijaitsemaan. Näin mm. väitetään, että Lyyriassa Ajan vartijoiden
paikallinen kilta olisi avustanut Lyyrian sotavoimien johtoa sotatoimien suunnittelussa ja valmistelussa.

Ajan vartijoiden killalla on myös lukuisia yhteyksiä erilaisiin maagikkoryhmiin ja osan killan jäsenistä
huhutaankin kansan suussa olevan myös erilaisia velhoja ja taikureita. Jos näin on, killan tällaiset jäsenet
ovat mitä luultavimmin yhdistäneet sekä tieteen että taikuuden samaan alaansa. Eräs tunnetuimmista maagikkoryhmistä,
jonka huhutaan vaikuttavan Lyyriassa ja olevan yhteyksissä Ajan vartijoiden kiltaan, on nimeltään Yön piiri.
Eräiden huhujen mukaan kyseinen maagikkoryhmä toimisi suorastaan Ajan vartijoiden killan palveluksessa ja
alaisuudessa. Epäilyksiä nostattaa sekin, että sekä Lyyrian Ajan vartijoiden killan keskuspaikka että Yön
piirin päämaja sijaitsevat pääkaupungissa Ceranassa.

Maan palvojat

Maan palvojat nimensä mukaisesti palvovat ja kunnioittavat luontoa ja luonnonhenkiä. Maan palvojien mukaan
luonnossa vaikuttaa lukuisia henkiä, jotka kukin vartioivat ja suojelevat jotain tiettyä paikkaa tai asiaa.
Mm. monilla alueilla, mm. metsillä, vuorilla ja järvillä on omat henkensä, ja toisinaan yksittäisillä
puillakin kerrotaan olevan oma suojelijahenkensä. Myös eläinlajeilla katsotaan olevan omat henkensä. Lisäksi
nämä luonnonhenget ovat joidenkin tulkintojen mukaan jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa ja muodostavat
yhdessä eräänlaisen "maailmanhengen". Kaikki maan palvojat eivät kuitenkaan tällaisista "maailmanhengistä"
puhu tai perusta, vaan keskittyvät pitkälti oman lähiseutunsa henkien palvomiseen ja kunnioittamiseen.
Tavallisin tapa palvoa maata on kuljettaa sopivalle uhripaikalle ruokaa tai muuta uhrattavaa metsään,
jolloin ruoka on yleensä aina todella kadonnut. Maan palvontaa esiintyy yleisesti varsinkin rahvaan ja
maaseutuväestön keskuudessa, sen sijaan kaupungeissa tai ylemmissä yhteiskuntaryhmissä maan palvonta on
harvinaisempaa. Maan palvontaa esiintyy varsin yleisesti useimmissa valtakunnissa, toki paikallisia sävyjä
ja erityispiirteitä saaden. Maan palvojilla ei ole juurikaan pappeja tai muita opettajia, vaan maan palvonnan
perinne kulkee kylissä sukupolvelta seuraavalle. On toki myös Maan palvojiksi erikseen julistautuneita ja
tunnustautuneita mystikkoja, jotka kiertävät ympäriinsä maan palvonnan oikeita tapoja rahvaalle opettaen.
Nämä mystikot tai shamaanit, kuten heitä myös toisinaan kutsutaan, kiertelevät ympäriinsä, eikä Maan palvojilla
ole merkittäviä keskuksia tai pääpaikkoja, ellei tällaisiksi lasketa eniten käytettyjä uhrauspaikkoja.

Muut uskonnolliset ryhmät ja näkemykset

Kolmen yleisimmän uskontosuuntauksen lisäksi on olemassa useita muitakin, vähemmän merkittäviä suuntauksia
ja uskonnollisia ryhmittymiä sekä ajatusmalleja. Mm. eri "furry-lajeilla" esiintyy omia varsin sekalaisia
ja kirjavia uskomuksiaan siitä, että heillä olisi omat jumalhahmonsa tai esi-isänsä, joilta olisivat perineet
tapansa ja ominaisuutensa. Nämä uskomukset ja näkemykset ovat kuitenkin siinä määrin sekalaisia ja alueen
ja usein yksittäisen henkilön omien näkemysten mukaan vaihtelevia, ettei voida puhua varsinaisesta uskonnosta.
Myös monenlaiset uskomukset aaveisiin ja esi-isien henkiin ym. yliluonnollisiin voimiin ovat yleisiä.

Erilaisia mysteerikultteja ja salaseuroja on myös olemassa eri puolilla valtakuntia, osa laillisia ja osa
kiellettyjä. Eräs pahamaineisimmista on "Syöjien kultti", joka on toisten "älykkäiden lajien" syöntiin
pohjautuva salainen kultti. Tämän kultin jäsenet järjestävät kannibalistisia juhlia, joissa syövät
pahaa-aavistamattomia uhrejaan. Kultin jäsenet uskovat, että syömällä älykkäiden olentojen lihaa, verta ja
elimiä he voivat saada osan syömiensä olentojen ominaisuuksista itselleen. Tämä yleisesti pelätty kultti
on kielletty useimmissa sivistyneissä valtakunnissa kuten Lyyriassa ja Telleranissa (kuten toki myös
Saretoksessa), mutta kultin huhutaan toimivan kuitenkin maan alta käsin. Toisinaan liikkuu hurjia huhuja
siitäkin, että kultilla olisi jäseniä ja suojelijoita ylhäisissäkin piireissä, mutta todisteita tällaisesta
ei ole toistaiseksi ilmaantunut.

"Virallisesti" yksikään suurista pappiskunnista tai velhokilloista ei ole mukamas osallistunut sotiin,
mutta käytännön tasolla tilanne on monimutkaisempi. Useita pienempiä kiltoja on osallistunut valtakuntiensa
sotaponnistuksiin, vaikka aiemmin valtakuntien välillä on ollut kirjoittamaton sääntö mystisen taiteen
rajoittamisesta taistelukenttien ulkopuolelle. Kaiken viimeksi koetun jälkeen vaikuttaa siltä, että tuosta
säännöstä on vain savuavat rauniot jäljellä.

X. TIETEESTÄ JA TAIKUUDESTA:

Tiedenäkemys Riimukehän maailmassa muistuttaa eurooppalaista myöhäisrenessanssin ja valistusajan tiedenäkemystä,
jolloin okkultismin harjoitus ja usko maallisen kokemuspiirin ulkopuolisiin asioihin oli vielä voimakasta niissäkin
piireissä, jotka olivat kehittämässä tiedettä uusille urille ja merkittävien löytöjen suuntaan. Myöskään Riimukehän
maailmassa tiede ja taikuus eivät ole suinkaan toisiaan poissulkevia ilmiöitä, sen enempää henkilöiden käsityksissä
kuin pelimaailmassa oikeastikaan. Taikuutta siis esiintyy ja on olemassa pelimaailmassa, osa tieteeseen
kytkeytyen, osa ei.

Varsinaista toimivaa taikuutta huomattavasti laajemmin esiintyy taikauskoa, eli uskoa erilaisiin taikoihin,
enteisiin, hirviöihin, kummituksiin, ennustuksiin yms. ilmiöihin. Varsinaista todistettavaa taikuutta esiintyy
tavallisen maantallaajan elämässä kenties melko vähän jos ollenkaan, mutta tästä huolimatta moni tavallinen
kulkija uskoo olevansa yliluonnollisten ilmiöiden ja voimien ympäröimänä. Mallina voi hyvin soveltaa esimodernin
ajan uskomusperinnettä, jolloin maailma ja sen tapahtumat ymmärrettiin yliluonnollisen kautta.

Kaikki tieteilijätkään eivät tee selvää eroa luonnontieteitten tai taikuuden välillä, vaan useat tieteilijät
ponnistelevat teknis-maagisten hankkeitten parissa. Tieteilijät eivät tosin itse kutsu tätä tutkimustaan
taikuudeksi, vaan myös eräänlaisena tieteenä, jossa hallitaan luonnossa vaikuttavia näkymättömiä voimia.
Riimukehän tieteellinen maailmankuva ei muistuta silti niinkään atomi-keskeistä maailmankuvaa, vaan käsitys
maailman rakenteesta ja koostumuksesta on osittain erilainen, muistuttaen enemmänkin alkemistista
oppirakennelmaa eri elementteineen ja näiden välisine voimineen. Tämä tieteilijöitten harjoittama tutkimus
on tuottanut jo monenlaisia tuloksia ja tieteilijät ovat vähitellen pääsemässä jäljille näistä maailmassa
vaikuttavista voimista ja niiden hyödyntämisestä. Tutkimustyö on kuitenkin hankalaa ja usein myös haasteita
ja vaikeuksia täynnä.

Tieteilijöitten, maagikkojen ja muiden viisaitten näkemyksissä maailma pohjautuu suurelta osin erilaisille
voimaelementeille, niiden välisille yhteyksille ja vastakkaisuuksille. Useimmat tieteilijät mm. uskovat
alkemistiseen jakoon maan, veden, tulen ja ilman elementteihin, ja monet lisäävät samaan luetteloon vielä
elämän ja kuoleman voimat. Eri teorioissa on eroja, ja jotkut lisäävät luetteloon vielä muitakin, samoin
eri teorioissa näiden voimien suhde ja merkitys toisiinsa nähden vaihtelee. Elementtiteoria on siis kuitenkin
kohtalaisen laajalti hyväksytty tieteilijöitten, useimpien maagikkojen sekä myös Ajan vartijoiden killan
jäsenten parissa. Korkeimman pyhyyden tunnustajat eivät puolestaan itse kannata kyseistä mallia, vaan pitävät
maailmaa jakamattomana, missä ainoa avain maailman luonteen ja ominaisuuksien ymmärtämiseen on maailmassa
vaikuttavan järjen ja viisauden, "maailmanhengen" havaitseminen ja tunnistaminen. Elementtiteoria on kuitenkin
viisaitten keskuudessa melko vakiintunut ja hyväksytty, vaikka eri suuntauksia ja näkemyksiä esiintyykin.
Sen sijaan rahvaan ja muun tavallisen väen, kuten kaikkien ylhäisönkään jäsenten keskuudessa näistä teorioista
ei aina olla niin kovin hyvin perillä. Tavallisen väen keskuudessa vallitseekin paljon konkreettisempi ajattelu
ja maailman rakenteella pohdiskelua ei samassa mitassa harjoiteta. Kansan parissa uskotaan silti monenlaisiin
yliluonnollisiin ilmiöihin, kummajaisiin ja asioihin, mutta nämä eivät pohjaa niinkään mihinkään magia- tai
tiedeteorioihin, vaan osaltaan hajanaisiin kertomuksiin, tarinoihin ja luulotelmiin.

Valtakuntien alueella kerrotaan toimivan muutamia salaseuroja ja maagikkopiirejä, jotka ovat kuitenkin aiemmin
pitäneet toimintansa enimmäkseen varsin huomiota herättämättömänä. Valtakuntien politiikkaankin näiden tiedetään
erilaisin salahankkein sotkeutuneen. Eräs maagikkoryhmä on Lyyriassa vaikuttava Yön piiri. Toinen ryhmä,
joka oli aiemmin tuntemattomampi, mutta nyt yleisessä tiedossa, on nimeltään Liekkipiiri. Liekkipiirin
tiedetään vaikuttaneen erityisesti mm. Telleranissa ja kerrotaan, että Telleranin armeijan eräs valttikortti,
suuri tykki nimeltään "Lohikäärmeen huuto" olisi ollut näiden lahja Telleranin nykyiselle hallitsijalle.
Muitakin mysteeriryhmiä ja salaseuroja kerrotaan olevan olemassa eri puolilla valtakuntia.

XI. PUKEUTUMISESTA:

Pukeutuminen peliä varten on varsin vapaata ja pelaajien itse päätettävissä. 1400-1700-lukujen eurooppalainen
vaatemuoti tarjoaa useita mahdollisuuksia ja viitekehystä mahdollisesta vaatetuksesta, mutta mitään tarkkoja
rajoja tai vaatimuksia ei aseteta. Myös yleisluontoinen keskiaika- ja fantasia-larppivaatetus käy hyvin peliin.