"Rautasatama"




--------------------------------------
TAUSTAMATERIAALI LIVEROOLIPELIIN
RIIMUKEHÄ 9: RAUTASATAMA
--------------------------------------

LUKU VII (7.) on oleellisin tätä peliä ajatellen, muutoin maailmakuvaus on pitkälti
samanlainen kuin aiemmissakin peleissä.


PELIN TAUSTAA:

Eletään vuotta 16 jBk eli jälkeen Poinitian hallitsijan, Bruno Ensimmäisen kruunaamisen.
Poinitian saarivaltakunta on yhä edelleen etupäässä sioista koostuvan yläluokan hallinnassa.
Miksi olisikaan toisin, kukaan ei ole enää vuosiin koettanut haastaa sikojen ylivaltaa
saarella. Saaren elämä on tosin hivenen tasoittunut ja rauhoittunut siitä, mikä oli tilanne
sika-palkkasoturien saapuessa saarelle. Kaikki eivät enää pidä saarta aivan sellaisena sorron,
brutaaliuden ja mielivallan tyyssijana, millaisen maineen saarivaltakunta Brunon valtaannoustua
sai. Joidenkin mukaan saarella on tapahtunut huomattavaa edistystä niistä ajoista, ja mm.
kauppasuhteet naapurivaltakuntiin ovat jo toimivat. Saaren huomattavilla puuvaroilla sekä
metallivaroilla ja niistä valmistetuilla tuotteilla onkin ollut huomattavaa kysyntää merisotaa
käyvissä maissa eli Lyyriassa ja Boreitoksessa. Läheskään kaikki eivät silti ole vakuuttuneita
saaren hallitsijoiden ja valtaapitävien muuttuneen sen paremmiksi, ja näiden lopullisien
vaikuttimien suhteen ollaankin varsin epäileväisiä. Tästä huolimatta Poinitiaan uskaltaa saapua
aina ajoittain väkeä, joka uskoo löytävänsä saarelta mahdollisuuden parempaan toimeentuloon
tai jopa huomattavaankin vaurastumiseen. Näihin aikoihin Poinitiaan on saapunut Rautasataman
kautta jälleen uusi ryhmä toiveikkaita ja uteliaita matkustavaisia...



I. YHTEISKUNNALLISET OLOT LÄNTISISSÄ RANNIKKOVALTAKUNNISSA:

Pelimaailman yhteiskuntajärjestys muistuttaa suurelta osin sitä, joka vallitsi Euroopassa
1500-1600-luvuilla. Toisin sanoen yhteiskunta jakautuu erilaisiin yhteiskunnallisiin ryhmiin,
joiden olot eroavat hyvin voimakkaasti toisistaan. Huomattavimmat yhteiskuntaluokat ovat
aatelisto, papisto, porvaristo ja käsityöläiset, talonpojat ja "maattomat", jotka ovat pääosin
maata omistamatonta työväkeä. Näiden lisäksi on sotilaita, palkkasotureita, oppineita ja muita
henkilöryhmiä, joiden asema vaihtelee huomattavasti.

Suurin osa väestöstä joutuu tyytymään varsin vaatimattomiin oloihin, eli esimerkiksi ravinto
ja vaatteet eivät ole parhaita mahdollisia. Sen sijaan aateliset ja osa porvaristosta sekä
papistosta elää keskellä yltäkylläisyyttä. Tästä huolimatta rahvaan elämä ei aina ole niukkaa
ja kurjaa, vaan elintaso on yhteydessä paikallisiin hallinto-oloihin ja merkittävimmän
elinkeinon eli yleensä maatalouden sujumiseen. Jos esivalta on suopeaa ja satokausi hyvin
onnistunut, voi myös rahvas nauttia varsin hyvästä ja turvatusta elämästä. Rahvaan elämänlaatu
vaihteleekin suuresti riippuen siitä, mistä alueesta on kysymys.

Pelimaailman yhteiskunta ei ole moderni oikeusvaltio, missä kaikki olisivat tasa-arvoisia keskenään.
Jotkut luokat ovat selvästi arvokkaampia kuin toiset ja tämä ilmenee myös oikeuden edessä.
Oikeusjärjestelmä on ankara ja usein mielivaltainen. Myös orjuutta esiintyy eri valtakunnissa.
Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on tunnustettu tosiasia, eikä suuria yrityksiä yhteiskuntarakenteen
muuttamiseksi ole ilmennyt. Myös alemmat yhteiskuntaluokat ovat toki ajoittain vaatineet oikeuksia
ja asemansa tunnustamista, mutta suurta edistystä ei ole tästä seurannut, lähinnä lyhytkestoisia
kapinaliikkeitä. Idealisteja ja tasa-arvoisuuden ihanteisiin uskovia ajattelijoita ja oppineita
löytyy toki ylemmistäkin yhteiskuntaluokista, mutta näitä on vielä varsin harvassa.



II. TEKNOLOGINEN KEHITYS:

Maailma vastaa teknologialtaan 1400-1600-lukujen Länsi-Eurooppaa siten, että joitakin tuona aikana
kehitettyjä keksintöjä on tässäkin maailmassa tehty. Mm. piilukkoiset ampuma-aseet on keksitty,
vaikka ne ovatkin olleet viime aikoihin saakka harvinaisia ja varsin kalliita, omistajiensa ylpeilyn
aiheita. Sodankäynti ei ole vielä erityisemmin muuttunut, vaan ruutiaseet ovat lähinnä varakkaitten
yksityishenkilöitten omaisuutta. Pistoolit ja kiväärit yleistyvät silti pikku hiljaa, ja niitä on
otettu vähitellen armeijoidenkin käyttöön kasvavassa määrin. Telleran on tässä sotateknologisessa
kehityksessä muita hivenen edellä. Joitakin tykkejä on myös jo kehitetty ja otettu käyttöön, mutta
näitä ei vielä esiinny useimmissa sotalaivoissakaan. Purjehtimis- ja laivanrakennustaito on alkanut
ottaa harppauksia, eikä merenkulku rajoitu enää pelkästään rannikoiden seurailuun. Mitään varsinaisia
löytöretkiä merien taakse ei ole kuitenkaan aivan viime vuosia lukuunottamatta aiemmin tehty, osaltaan
siksi että tarinat merentakaisista kauhuista ovat pitäneet purjehtijat kotoisilla vesillä. Suuri
osa laivaliikenteestä keskittyykin edelleen kaupankäyntiin rannikoita myötäillen.

Tieteellinen kehitys alkaa kuitenkin pikku hiljaa ottaa yhä pidempiä harppauksia, ja huhutaan että
hyvin mielikuvituksellisiakin keksintöjä olisi keksitty ja edelleen suunnitteilla...



III. TALOUDELLINEN TILANNE LÄNTISEN RANNIKON VALTAKUNNISSA:

Suuri osa läntisten rannikkovaltakuntien väestöstä saa elantonsa maanviljelyksestä, jonka ohella
harjoitetaan myös tavallisten eläinten paimennusta, metsästystä, kalastusta sekä tervanpolttoa.
Elinkeinojen tärkeysjärjestys vaihtelee eri valtakunnissa. Myös kauppaa harjoitetaan varsin paljon,
etenkin kaupungeista käsin, joissa toimii myös suuri joukko käsityöläisiä ja kauppiaita. Myös
rannikoita myöten purjehtii monia laivoja, kuljettaen niin tavallisia tarvikkeita kuin
ylellisyystavaroitakin. Meritse käytävä vilkas kaupankäynti on johtanut siihen, että myös merirosvousta
esiintyy rannikoilla ja saaristoissa paljon, ei kuitenkaan niin paljoa, ettei meritse käytävä kauppa
olisi kannattavaa. Myös maantierosvoilua esiintyy ja valtakuntien järjestyksenpitäjillä on totisesti
työtä koettaessaan pitää olot kaupankäynnille suotuisina.



IV. ERI LAJIT JA NIIDEN KÄYTTÄYTYMINEN:

Kaikki pelimaailman älykkäät lajit ovat ihmisen kaltaisia eläinhumanoideja ("furryjä"). Ihmistä
ei lajina esiinny missään, mutta ihmiset ovat käsitteenä jossain määrin tuttu, jo puolittain
tarunomainen ja myyttinen laji, josta ei tiedetä sen enempää. Jotkut otaksuvat, että nykyiset älykkäät
lajit olisivat ihmisen käden tulosta, mutta kyseessä on hyvin kiistanalainen teoria, joka ei ole
saanut erityisen paljoa kannatusta tieteilijöitten keskuudessa.

Miten nykyiset lajit ovat saaneet alkunsa, ei luultavasti kukaan varmuudella tiedä. Eräs teoria
on, että nykyiset lajit olisivat kehittyneet alkeellisemmista eläimistä, toinen teoria taas esittää,
ettei ulkonäöllisiä ja joitakin muita piirteitä lukuunottamatta yhteyttä tavallisiin eläimiin ole.
Näin esimerkiksi susihumanoidien ja tavallisten susien välinen yhteys on hyvin kiistanalainen.
Kuitenkin tavallisilla eläimillä ja humanoideilla on selviä yhteneviä piirteitä, mm. humanoidisioilla
on kärsät ja ne myöskin käyttäytyvät osin samalla tavalla kuin tavallisten sikojen on mielletty
käyttäytyvän, esimerkiksi ahmivan ruokaa suuria määriä ja käyttäytyvän toisinaan varsin siivottomasti.

Tavallisia eläimiä ei pidetä varsinaisesti sukulaislajeina tai lainkaan älykkäinä, vaan niitä
käytetään ruokaeläiminä ja hyötyeläiminä pitkälti samaan tapaan kuin ihminenkin käyttää eläimiä.
Sen sijaan älykkäät humanoidilajit eivät yleensä syö toisiaan, sillä ne usein tiedostavat toisten
humanoidilajien älykkyyden ja pitävät älyllisten olentojen syömistä vastenmielisenä. Tämä ei
kuitenkaan tarkoita, että lajit aina suhtautuisivat toisiinsa kovinkaan arvostavasti tai
ystävällisesti; humanoidilajien välillä on samanlaisia vastakkainasetteluja ja kaunaisuuksia kuin
mitä eri eläinlajien välillä kuvitellaan tai tiedetään olevan. Näin esimerkiksi kissat suhtautuvat
halveksivan ylimielisesti moniin lajeihin, ja esimerkiksi sudet saattavat ajoittain käyttäytyä
julmasti kasvissyöjiksi tunnettuja lajeja, esim. jäniksiä kohtaan. Tiedetään tapauksia, että
esimerkiksi susihumanoidi on saattanut tappaa ja syödä kaniinihumanoidin, mutta tällaista
käyttäytymistä kauhistellaan ja paheksutaan monissa valtakunnissa, vaikkakaan ei kaikissa. Lajeilla
on myös yhteiskunnallinen ulottuvuutensa, eli monin paikoin lihansyöjät ovat kasvissyöjiä korkeammassa
asemassa yhteiskunnallisessa asteikossa. Suurelta osin tämä johtuu lajien luonteenpiirteistä, esim.
harva lammas on riittävän sinnikäs ja röyhkeä koettaakseen nousta yhteiskunnallisessa asteikossa,
vaan tyytyy usein vaatimattomaan talonpojan elämään. Lisäksi kun yhteiskunnan staattiset ja
vähän muuttuvat rakenteet ovat muotoutuneet aikoja sitten, kokevat monet lajit nykytilanteen
ainoaksi mahdolliseksi.

Eri lajien edustajat voivat saada yhteisiä jälkeläisiä, tällöin jälkeläinen on jompaa kumpaa,
joko isän tai äidin lajia. (Tässä yhteydessä sallittakoon siis virheellisyys lajikäsitteessä,
yleensä eri lajia olevat eläimet eivät voi saada yhteisiä jälkeläisiä.) Samoin eri lajien
välistä sukupuolista kanssakäymistä esiintyy, vaikka eri lajit ovatkin tässä suhteessa
useimmiten tekemisissä vain oman lajinsa edustajien kanssa, vierastaen muita. Poikkeuksiakin
aina esiintyy, eivätkä lajien väliset romanssit ole mitenkään tavattomia ja ainutlaatuisia.


Joitakin yleisesti esiintyviä lajeja (lista ei ole kattava):

-Koira
-Kissa
-Sika
-Lehmä
-Lammas
-Hevonen
-Hirvi
-Susi
-Karhu
-Kettu
-Kärppä
-Vuohi
-Pesukarhu
-Jänis
-Ahma
-Lisko
-Hiiri
-Rotta
-Myyrä
-Mäyrä
-Ilves (eroaa tavallisesta kissasta)
-Tiikeri (eroaa tavallisesta kissasta)
-Leijona (eroaa tavallisesta kissasta)

Lisäksi huhutaan olevan joitakin myyttisiä kaksijalkaisia eläinlajeja, joita ei kuitenkaan
tiedetä varmuudella olevan olemassa. Tällaisia ovat mm. lohikäärmeet sekä yksisarviset.
Nimeltä tunnettuja myyttisiä lajeja ovat myös neflae ja lochar.



V. LYHYESTI LÄNTISTEN RANNIKKOVALTAKUNTIEN HISTORIASTA:

Kukaan ei varmuudella osaa sanoa, kuinka kauan älykkäät kaksijalkaiset eläimet ovat olleet
maailmassa ja milloin nämä lajit ovat saaneet alkunsa. Lajien alkuperä on siis hämärän peitossa
ja kansojen ja lajien liikehdinnöistä on epämääräisiä ja keskenään ristiriitaisia kuvauksia.
Se tiedetään varmuudella, että läntiset rannikkovaltakunnat ovat olleet olemassa ainakin yli
tuhannen vuoden ajan, tästä todistavat mm. valtakuntien hovikronikoitsijoiden historiakuvaukset
ja Ajan vartijoiden killan säilyttämät kirjoitukset. Valtakuntien historiasta tiedetään sen
verran, että rannikkovaltakunnat ovat menneinä vuosisatoina sotineet keskenään useaan otteeseen,
milloin maa-alueista, milloin vallanperimyksestä ja kaupallisista eduista, milloin mistäkin
muusta syystä. Olot valtakunnissa ovatkin olleet ajoittain varsin rauhattomat ja monet vanhoista
kronikoista kertovat verisistä ja julmista sotatoimista ja jopa kansanmurhista. Tarinoista
kaikkein vanhimmat vihjailevat, että toisinaan sotiin olisi osallistunut jokin voimallinen
ulkopuolinenkin taho, mutta paljoa sen enempää tietoa ei ole kansan parissa säilynyt. Olot
ovat sittemmin olleet pitkään "melko" rauhalliset, vaikka pieniä kahakoita eri valtakuntien
välillä käydäänkin aina vähän väliä. Mielenkiintoisen poikkeuksen on aiemmin muodostanut
Telleranin kuningaskunta, joka oli viisaitten kuninkaittensa myötä pysytellyt sotien ulkopuolella
jo yli sadan vuoden ajan. Useampi vuosi sitten pitkä rauhan jakso tosin päättyi, kun Lyyrian
ja Telleranin valtakuntien välinen sota syttyi, ja sodankäyntiin ovat liittyneet muutamat
muutkin valtakunnat. Tällä hetkellä ympäri tunnettua maailmaa on käynnissä muutamiakin sotia,
joista Lyyrian ja Boreitoksen välinen merisota on ollut laaja-mittaisin. Sen sijaan Telleranin
ja Lyyrian välinen tilanne on ollut viimeisen parin vuoden ajan jo rauhallisempi.



VI. VALTAKUNNAT JA POLIITTINEN TILANNE:
(Tätä peliä ajatellen kannattaa lukaista erityisesti Poinitiaa koskeva osuus, muut kohdat eivät
ole lähellekään niin oleellisia.)


Telleran

Telleranin kuningaskunta ei kuulu länsirannikon suurimpien valtakuntien joukkoon, mutta ei ole
merkityksetön tai kovin pienikään. Kaupunkioikeuksin varustettuja kaupunkeja valtakunnassa on
tosin ainoastaan puolenkymmentä ja selvästi suurin osa valtakunnan asukkaista asuu maaseutukylissä
eri puolilla valtakuntaa. Tällaisia maanviljelykseen pohjautuvia kyliä valtakunnassa on kaikkiaan
puolensataa. Asukkaita valtakunnassa on kaikkiaan noin 80 000. Alueellisesti valtakunta jakautuu
viiteen kreivikuntaan. Kaupungit ovat kreivien päätäntävallan ulkopuolella ja kaupunkien
kauppiasraadit tekevät varsin itsenäisesti kaupunkia koskevia päätöksiä. Kaupungeissa ainoastaan
hallitsijan sana menee raatien vallan yläpuolelle.

Telleranin kuningaskuntaa on jo yli sadan kahdenkymmenen vuoden ajan hallinnut Pitkäpartojen suku.
Pitkäparrat ovat vuohia, ja heitä pidetään rauhallisina ja maltillisina hallitsijoina. Joidenkin
Pitkäpartojen kerrotaan tosin olleen tavattoman itsepäisiä ja haluttomia myöntämään olleensa
väärässä, vaikka tosiasiat kertoivatkin toista. Pitkäparrat nousivat aikanaan valtaan Telleranin
ja eteläisen naapurivaltakunnan, Lyyrian, välisen sodan jälkeen. Edellinen kuningas Eemil
Katkosarvi, joka oli hirvi, kuoli sodan loppuvaiheilla johdettuaan epäonnistuneesti Syvälahden
kaupungin puolustusta vihollisjoukkoja vastaan. Eemilillä ei ollut perillistä, joten valtakunnan
kreivien kokouksessa uudeksi kuninkaaksi valittiin kreivi Valdemar Pitkäparta, joka tunnettiin
neuvokkuudestaan ja harkitsevaisuudestaan. Valdemar neuvotteli rauhan naapurivaltakunnan
Lyyrian kanssa ja suostui rauhaan ehdoin, jotka tuntuivat monista ankarilta. Telleran menetti
viljelykelpoisia maita valtakunnan etelälaidalta ja Syvälahden kaupunki siirtyi rauhanteossa
Lyyrian kuningaskunnan omaisuudeksi. Jotkut arvostelivat Valdemaria voimakkaasti ankarien
rauhanehtojen hyväksymisestä, mutta yleisesti ajateltiin, ettei vaihtoehtoja ollut. Telleranin
valtakunnan asukkaat olivat jo sodan uuvuttamia eikä uusia vereksiä joukkoja olisi pystytty enää
kauaa kokoamaan Lyyriaa vastaan. Valdemarin asema kuninkaana pohjautui aluksi vaalikuninkuuteen,
mutta hän onnistui jo elinaikanaan vakiinnuttamamaan kuninkuuden perinnölliseksi. Valdemarin
jälkeen kruunu onkin ollut edelleen Pitkäpartojen suvussa. Hallitsijasuku pitää majaansa
pääkaupunki Tellekiassa, joka sijaitsee rannikolla.

Nykyinen Telleranin kuningas on puolestaan Haakon Pitkäparta, joka on jo varsin vanha mies.
Haakonilla on kuitenkin kolme perillistä, pojat Eerik ja Vilhelm sekä tytär Katariina, joten
vallanperimysongelmia ei pitäisi ilmaantua. Pojista vanhempi eli Eerik perineekin valtaistuimen,
kun Haakonista aika jättää.

Uskonnollisesti Telleran on varsin suvaitsevainen valtakunta, kaikki kolme huomattavinta
uskonnollista ryhmittymää eli Ajan vartijat, Korkeimman Pyhyyden tunnustajat sekä Maan Palvojat
vaikuttavat alueella. Myös monenlaisia salaseuroja ja mysteerikultteja toimii Telleranissa,
mutta näistä ei ulkopuolisilla ole juurikaan sen enempää tietoa.

Orjuus on Telleranissa virallisesti kielletty, sen sijaan siitä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka
hyvin syrjäseuduilla tästä määräyksestä pidetään kiinni. Räikeitä rikkomuksia ei ole kuitenkaan
vuosikausiin ilmennyt.

Kahdeksan vuotta sitten Telleranin ja Lyyrian välit heikkenivät nopeasti kaupankäyntiä ja alueita
koskevien riitojen kärjistyessä ja paisuessa. Telleranin odotettiin aluksi olevan altavastaajana
pienemmän sotilaallisen voimansa takia, mutta sittemmin on osoittautunut, että Telleranin armeija
kykenee huomattavasti tehokkaampaan toimintaan kuin mitä alkuun luultiin. Mm. Syvälahden kaupunki
vallattiin jo sodan alkuvaiheissa takaisin Telleranin haltuun. Osaltaan asiaan vaikutti eri
tahoilta saatu apu, erityisesti maagikkoryhmä Liekkipiirin tarjoamat palvelukset. Sittemmin
valtakuntien välinen sota on tauonnut ja neljän vuoden takaisesta syksystä lähtien valtakunnat
ovat olleet tilapäisesti aselevossa keskenään.


Kimir

Telleranin itäpuolella sijaitseva valtakunta, jossa hallitsevat sekalaiset heimopäälliköt. Suuri
osa kimiriläisistä on sekalaisesti susia, karhuja, hirviä, ilveksiä, ahmoja ja mäyriä, vaikka
muitakin lajeja toki esiintyy. Valtakunnalla on myös heimopäälliköitten valitsema kuningas,
jonka valta on melko löyhää ja rajoitettua. Kaupunkeja on vain muutama ja suurin osa maan
asukkaista elää pienissä kylissä, erämaan keskellä. Asukkaita pidetään kesyttöminä, hurjina
ja sitkeinä sotureina, kuten myös sivistymättöminä moukkina. Kimirin valtakuntaa pidetäänkin
muiden taholta etäisenä, melko sivistymättömänä ja hajanaisena, eikä poliittisia tai taloudellisia
yhteyksiä muihin valtakuntiin erityisemmin ole. Muilla mailla on toki ollut suhteita Kimiriin,
milloin orastavia kauppasuhteita, milloin vihanpitoa rajoilla. Viime vuosina välit Telleranin
ja Lyyrian kanssa ovat olleet vakaat ja yhteydet vähäiset, vaikka kimiriläisiä palkkasotureita
taistelee jonkin verran sekä Telleranin että Lyyriankin joukoissa. Taannoin levottomuus Kimirin
ja Telleranin rajan tuntumassa oli kuitenkin lisääntynyt, ja Kimirin kerrotaan tehneen viime
vuosina tiedustelu- ja ryöstöretkiä Telleranin puolelle. Nyt tilanne on taas vakaampi.


Lyyria

Lyyria on hyvin suuri ja voimakas kuningaskunta, jonka johdossa ovat erityisesti kissat. Muitakin
lajeja esiintyy silti paljon, mutta korkeimmat virat ovat pitkälti kissojen hallussa. Tämänhetkinen
kuningas on Tapani IV:s, joka tunnetaan myös lempinimellä "Veriviiksi." Kuningaskunnan laajuuden
vuoksi valtakunta jakautuu useisiin hallinnollisiin kokonaisuuksiin, herttuakuntiin, joiden
päämiehet eli herttuat vannovat uskollisuutta Lyyrian kuninkaalle. Nämä hallinnolliset alueet,
herttuakunnat eroavat toisistaan varsin paljon paitsi maantieteellisesti ja taloudellisesti, niin
myös kulttuurisesti. Mm. orjuutta ei esiinny Lyyrian pohjoisissa osissa, sen sijaan Lyyrian
eteläisemmissä osissa orjuus on melko yleistä, useissa eri muodoissaan.

Lyyrian hallinnollinen pääkaupunki on keskisessä Lyyriassa sijaitseva Ceranan kaupunki, jossa
myös Lyyrian kuningas Tapani IV asuu.

Lyyrian valtakunnassa kaikki merkittävimmät uskonnot ovat hyvin edustettuina, niin Ajan vartijat,
Korkeimman Pyhyyden tunnustajat kuin Maan palvojatkin nauttivat suurta arvostusta. Myös
erilaisia mysteerikultteja ja uskonnollisia salaseuroja esiintyy, mutta näistä ulkopuolisilla
ei ole sen tarkempaa tietoa.

Lyyria on ollut varsin voimakas sotilasmahti, jonka armeijoita on totuttu kunnioittamaan.
Viime vuosina tuo kunnioitus oli kuitenkin alkanut rapautua pohjoisen laivaston jouduttua
Telleran-sodan alussa nolosti telleranilaisten tuhoamaksi ja Pohjois-Lyyrian tultua vihollisen
miehittämäksi. Lyyrialaisuuteen aina kuulunut ylpeys ja tietynlainen suuruudella ja mahtavuudella
pöyhkeily onkin joutunut viime aikoina koetukselle sotien osoittauduttua Lyyrialle kovaksi
palaksi. Lyyria on tosin yhä edelleen voimakas valtakunta, joka tosin on jumiutunut merisotaan
saarivaltakunta Boreitoksen kanssa.


Boreitos

Suuri saarivaltakunta Lyyrian länsipuolella, joka on perinteisesti ollut huonoissa väleissä
Lyyrian kanssa. Mm. monien merirosvojen ja kaapparien läntisillä merillä huhutaan toimineen
Boreitoksen laskuun. Boreitoksella on myös voimakas kauppa- sekä sotalaivasto. Boreitoksella
on ollut useita kauppakiistoja Lyyrian kanssa etelään johtavasta merikaupasta ja pahimmillaan
riidat ovat johtaneet sotatoimiinkin. Sotatoimia ja avoimia vihollisuuksia ei maiden välillä
ole kuitenkaan ollut pariinkymmeneen vuoteen, kunnes useampi vuosi sitten Boreitos ilmoitti
ryhtyvänsä tukemaan Tellerania Lyyrian vastaisessa sodassa. Tuosta lähtien maat ovatkin olleet
sodassa keskenään ja useita hyvin raskaita laivastotaisteluja on jo käyty, ilman kummankaan
osapuolen selvää etulyöntiasemaa. Kuusi vuotta sitten eli sodan alkupuolella Boreitoksen joukot
polttivat Lyyrian kaupungeista Nathoksen satamat, mitä monet lyyrialaiset eivät ole voineet
antaa anteeksi, vaan hautovat yhä kostoa. Viisi vuonna sitten Lyyrian ja Boreitoksen välillä
oli voimassa hetkellinen ja lyhytkestoiseksi sovittu taistelutauko, samaten tätä seuranneiden
vuosien kesinä on ollut voimassa lyhyitä taistelutaukoja. Sittemmin merisota on jatkunut jälleen
voimakkaana ja laajamittaisena, neuvotteluyritykset ovat toistaiseksi päättyneet tuloksettomina.


Gnypt

Lyyrian eteläpuolella sijaitseva laaja maa-alue, josta suurin osa on kuivan ja karun erämaan
peitossa. Alueella on huhujen ja tarinoiden mukaan aikoja sitten sijainnut joskus vauras, vehreä
ja mahtava valtakunta, jonka mukaan aluetta nykyäänkin kutsutaan. Nykyisellään tuosta tarujen
valtakunnasta ei ole jäljellä enää muuta kuin nimi, joitakin tarinoita sekä lukuisia vanhoja
raunioita eri puolilla erämaata, hiekkaan hautautuneina. Gnypt onkin ollut aikojen saatossa
aarteenetsijöiden suosiossa, tosin työ on vaikeaa ja ajoittain vaarallistakin. Vaikeaksi
raunioiden ryöstelyn tekee ennen kaikkea se, että rauniot ovat enimmäkseen hiekan peitossa
ja tätä kautta tietämättömissä ja tavoittamattomissa.

Asutus näillä aavikkoisilla mailla keskittyy nykyään keitaille, jotka vaihtelevat kooltaan
pienistä hyvinkin suuriin. Asutus ja myös hallinto jakautuukin varsin rikkonaisesti ympäri
aavikkoa, ja asutuskeskukset ovat yhteydessä toisiinsa karavaanireittien välityksellä. Gnypt
jakautuu useaan hallinnolliseen osaan, joita hallitsevat prinssit omista leireistään ja
linnakkeistaan. Yhteistä hallitsijaa Gnyptissä ei ole ollut enää vuosisatoihin, ja prinssit
ovat käyneet viime vuosikymmenien kuluessa keskenään ankaria taisteluita lähteiden ja hedelmällisen
maan omistuksesta. Maa on siis ollut poliittisesti hyvin epäyhtenäinen. Vehreimpien keidasalueiden
ulkopuolella asustelee myös joukoittain paimentolaisjoukkoja, jotka laiduntamis-elinkeinonsa
ohella hankkivat kapeaa elantoaan myös ryöstöretkiä järjestämällä ja karavaaneja väijyttämällä.
Prinssien sodankäynnin ja ryöstelevien paimentolaisheimojen vuoksi Gnypt on rauhatonta ja
levotonta aluetta, jonka kautta kuitenkin kulkee monien ylellisyystavaroiden reitti eteläisemmistä
maista. Tämä seikka saakin monet kauppiaat ottamaan suuren riskin ja matkaamaan alueelle.
Orjuus on Gnyptissä hyvin yleistä, sekä paimentolaisten että keitaitten asukkaiden keskuudessa.
Gnyptin prinssit ovat pysytelleet hyvissä väleissä Lyyrian kanssa, kaiketi ymmärtäen sekä
kaupankäynnin tärkeyden, että myös sen, ettei heillä olisi sotilaallisia mahdollisuuksia
vaurasta ja mahtavaa pohjoista naapuria vastaan. Sen sijaan paimentolaiset eivät samalla
tavalla rajoja tunnusta, vaan he asuvat, harjoittavat elantoaan ja tekevät ryöstöretkiään
usein Etelä-Lyyriankin puolella.


Khefar

Khefar on Gnyptin tavoin aavikkovaltainen valtakunta, jonka länsiosissa asutus keskittyy keitaiden
ja lähteiden tuntumaan. Itäosissa sen sijaan on suuria ja loisteliaita rannikkokaupunkeja,
joiden asukkaat saavat toimeentulonsa merestä ja kaupankäynnistä. Toisin kuin Gnyptissä,
Khefarissa on huomattavasti keskitetympi hallinto, ja valtakuntaa hallitsee itärannikolta
käsin mahtava ruhtinas, leijona Isul Viides hoveineen ja palatseineen. Ruhtinas on läänittänyt
valtakuntansa sukulaistensa alaisuuteen ja hallintoon, ja eri maakuntia hallitsevatkin ruhtinaan
neljä eri poikaa. Ruhtinaan vanhin poika perineekin luultavasti isänsä aseman, kun ruhtinaasta
aika jättää. Khefarissa toimii myös omalaatuinen papisto, joka on hallitsijalle erittäin
uskollinen, ja pitää hallitsijaa jumalallisten voimien tulkkina. Myös sekä Korkeimman pyhyyden
tunnustajat että Ajan vartijoiden kilta vaikuttavat alueella, tosin paikallisia muotoja saaneina.
Khefarissa vaikuttaakin varsin laaja filosofien, oppineiden ja astrologien joukko, ja Khefarin
hallitsija ylpeileekin usein sivistyneisyydellä. Khefar on ollut melko rauhallinen ja vakaa
valtakunta, vaikka onkin aina ajoittain ottanut yhteen Gnyptin itäisimpien prinssien sekä
paimentolaisjoukkojen kanssa. Khefarin länsiosissa asustelee ja liikuskelee lukuisia
paimentolaisheimoja, mutta nämä eivät ole enää aikoihin muodostaneet samanlaista riesaa
järjestäytyneelle hallinnolle kuin Gnyptissä, vaan ovat pysytelleet paremmissa väleissä
hallinnon kanssa. Orjuus on Gnyptin ohella myös Khefarissa hyvin yleistä, vaikka Khefarin
hallitsija onkin antanut tiukkoja määräyksiä siitä, että orjia tulee kohdella hyvin. Khefar
on hyvissä väleissä Lyyrian kanssa ja poliittiset ja taloudelliset suhteet ovat kunnossa.
Kaukaisemmassa historiassa, runsaat viitisenkymmentä vuotta sitten, Lyyria koetti laajentua
etelään ja vallata sekä Gnyptin että Khefarin joitakin pohjoisia osia, mutta tämä taistelu
ei sujunut Lyyrialle suotuisalla tavalla aavikkokansojen puolustaessa maitaan sinnikkäästi.
Rauha on vallinnut siis jo pitkään maiden välillä, eikä menneitä muistella kovin pahalla.


Paimentolaisheimot ja niiden johtajat

Sekä Gnyptin, Khefarin että Etelä-Lyyrian alueilla toimivat, shakaali- ja hyeena-voittoiset
paimentolaisheimot eivät juurikaan piittaa valtakuntien rajoista, vaan vaeltavat varsin vapaasti
alueelta toiselle eläimiään laiduntaen. Paimentolaisheimot ovat myös ajoittain sotineet keskenään
sekä valtakuntien vakiintuneita asutuskeskuksia vastaan. Huhutaan, että paimentolaisheimot
olisivat aina joskus aikojen kuluessa yhdistyneet voimallisten ja karismaattisten johtajien
alaisuuteen, ja muodostaneet suuriakin liittoutumia. Nämä löyhät liittoumat ovat kuitenkin aina
hajonneet johtajan kuoltua. Edellisestä suuresta paimentolaisjohtajasta on aikaa jo reippaat
kolmisenkymmentä vuotta. Tuolloin paimentolaisjohtaja oli koonnut taakseen huomattavat joukot
paimentolaisia ja vallannut hallintaansa laajoja alueita Gnyptin eteläosista. Valloitus päättyi
kuitenkin johtajan kuoltua ja heimojen riitauduttua keskenään. Viime vuosina alkoi kuitenkin
kantautua uusia huolestuttavia huhuja siitä, että uusi paimentolaisjohtaja olisi jälleen
yhdistämässä hajanaisia heimoja valtansa alle. Huhujen mukaan johtajaa seuraavat paimentolaiset
pitävät johtajaansa "jumalten" sanansaattajana ja tottelevat epäröimättä tämän käskyjä. Tämä
uusi johtaja on kertoman mukaan melko lyhyessä ajassa vallannut hallintaansa monia suuria
keitaita kaikkialta Gnyptistä, ja paimentolaisten liikehdintä myös sekä Khefarin että Lyyrian
puolella on vilkastunut.

Tiedot etelästä viittaavat siihen, että useat paimentolaisheimot ovat todellakin viime vuosina
liittyneet yhteen yhteisen päällikön alaisuuteen. Tästä johtajasta kerrotaan, että tämä on
Growlas Aurinkoharja -niminen hurja leijonasoturi ja päällikkö, jonka väitetään olevan jopa
jumalten lähetti maan päällä. Epäselvää on, minkä "jumalan" tai "jumaluuden" edustajana Growlas
oikein väittää esiintyvänsä, sillä aavikon paimentolaisten keskuudessa palvotaan hyvin kirjavaa
valikoimaa kaikenlaisia luonnonjumalia, kuten myös aurinkoa ja kuuta. Growlaksen tiedetään
vallanneen joukkoineen jo useita Gnyptin prinssikuntia, ja näiden puurakenteiset keidaslinnakkeet
on poltettu maan tasalle. Tarina kertoo, että Growlaksella on mukanaan suuri arkku, jonka
sisällä on prinssien kuivattuja irtopäitä. Huhun mukaan yksi arkku olisi tullut jo täyteenkin,
ja otettu käyttöön toinenkin arkku. Onko tarinat tosia, on kokonaan toinen juttu. Growlas
ainakin nauttii kertoman mukaan valtavaa kansansuosiota shakaali- ja hyeena-voittoisten
paimentolaisten keskuudessa, joten ainakaan paimentolaisia nämä julmuudenosoitukset eivät
säikytä, kenties pikemminkin päinvastoin. Jotkut pelkäävät Lyyriassa sitä, että Growlas saa
taakseen myös Etelä-Lyyrian rajoilla majailevat paimentolaisjoukot, sillä tällöin ongelmat
tulisivat myös Lyyrian puolelle, ja kieltämättä erittäin huonoon aikaan, Lyyrian käydessä
raskasta sotaa jo muualla.


Saretos

Saretos on varsin suuri, mutta harvaanasuttu sekä verraten nuori kuningaskunta. Kuningaskunta
on varsin monilajinen, mm. kissoja, koiria, erilaisia jyrsijöitä ja muitakin lajeja on sekalaisesti.
Valtakunta sai nykyisen järjestäytyneemmän hallintonsa runsaat sata vuotta sitten, mutta asutusta
kuten pikkukyliä alueella on toki ollut huomattavasti kauemminkin. Samoin valtakunnassa on toiminut
Korkeimman Pyhyyden tunnustajien pieniä luostareita jo paljon nykyistä hallintovaltaa kauemmin,
useita satoja vuosia. Suuri osa Saretosta ovat vuoristojen peitossa ja tätä kautta laajemmalle
asutukselle epäsuotuisia. Itärannikolla ja jokien varsilla sijaitsee kuitenkin useita kukoistavia
ja vauraita kaupunkeja, joista useimmat on rakennettu viimeisen sadan vuoden kuluessa.
Hallinnollisesti Saretos on ollut aiemmin hajanaisten heimopäälliköiden hallittavana, kunnes
runsaat sata vuotta sitten voimakas hallitsija Theodorik Ensimmäinen yhdisti takapajuisen
valtakunnan ja kehitti myös voimakkaasti kulttuuria ja valtakunnan yhtenäisyyttä. Tuosta
lähtien Saretos onkin kehittynyt melkoisesti sekä kulttuurin, kaupan, hallinnon ja tieteenkin
saralla, ja Saretos onkin nykyään monilla näistä aloista samassa tilanteessa kuin läntiset,
pitkälle kehittyneet naapurit Telleran ja Lyyria. Saretos nuoresta iästään huolimatta koettaakin
esiintyä arvovaltaisena ja vakavasti otettavana valtakuntana muiden valtakuntien joukossa.
Valtakunta jakautuu neljään herttuakuntaan, ja valtakunnan pääkaupunki on Koillis-Saretoksen
herttuakunnassa sijaitseva Denmiren kaupunki. Tuossa kaupungissa hoviaan pitää myös nykyinen
kuningas, Theodorik Neljäs.

Vaikka Saretos onkin alueeltaan suuri, paljon vanhempi sekä alueellisesti suurempi Lyyria on
suhtautunut tähän melko nuoreen valtakuntaan usein alentuvasti ja ylimielisesti. Lyyria onkin
historian kuluessa useaan otteeseen koettanut laajentaa alueitaan Saretoksenkin suuntaan.
Saretoksen asukkaat ja johtajat ovat kuitenkin osoittaneet olevansa kyvykkäitä sotureita ja
kykenevänsä alueen maantieteen tehokkaaseen hyödyntämiseen, minkä seurauksena Lyyrian muutoin
tehokkaiden joukkojen on onnistunut edetä vain rajoitetusti tässä usein hankalassa maastossa.
Myös Kimir on ajoittain sotinut Saretosta vastaan, eikä juurikaan sen paremmalla menestyksellä.
Kimiriläiset eivät sotilaallisesta hurjuudestaan huolimatta ole onnistuneet tunkeutumaan
saretoslaisten taitavasti puolustamille alueille. Jonkin verran alueita Saretos on kuitenkin
Lyyrialle aikojen saatossa menettänyt, mistä syystä useiden saretoslaisten huhutaan tuntevan
pientä katkeruutta ja toivovan kostoa lyyrialaisille. Viime vuosina saretoslaiset olivatkin
suorittaneet pienehköjä sotatoimia Lyyriaa vastaan. Toistaiseksi saretoslaisten hyökkäykset
ovat olleet melko varovaisia, pikemminkin tunnustelevia kuin suureen valloitukseen pyrkiviä.
Neljä vuotta sitten nämä hyökkäilyt on kokonaan keskeytetty, mutta yhä on pientä periaatteellista
halua laajentaa alueita Lyyrian suuntaan. Virallisesti valtakunnat ovat sovussa keskenään.

Suurista pappiskunnista sekä Korkeimman Pyhyyden tunnustajat sekä Ajan vartijoiden kilta
vaikuttavat nykyään Saretoksessa. Tosin vasta viime vuosina Ajan vartijoiden kilta on alkanut
saada laajemmin tunnustusta ja kannatusta Saretoksen johtohenkilöiden keskuudessa, samaten
tieteellinen kehitys ja tutkimustoiminta on alkanut kiinnostaa suuremmassa mitassa vasta viime
vuosina saretoslaista yläluokkaa. Sen sijaan Korkeimman pyhyyden tunnustajilla on ollut
jalansijaa Saretoksessa jo useiden satojen vuosien ajan, kauan ennen hallinnollisen valtakunnan
muotoutumistakin. Korkeimman pyhyyden tunnustajista sekä Puhujia että Hiljaisia esiintyy yhtä
lailla Saretoksessa. Valtakunnan tunnustajat ovat kuitenkin muiden valtakuntien tunnustajista
osin eriytynyt ryhmänsä, ja täällä uskonkunta on saanut sellaisia vakiintuneita muotoja, jotka
eivät ole muualla samassa määrin esiintyviä. Saretoksessa sijaitsee useita uskontokunnan
ylläpitämiä luostareita, jotka toimivat eräänlaisina sekä uskonnollisen että maallisenkin
vallan keskuksina. Saretoksessa on siis useita luostareita, kaikkiaan kymmenen, mutta vain
Koillis-Saretoksessa sijaitseva luostari on niin suuri, että se lasketaan uskontokunnan
kymmenen merkittävimmän luostarin joukkoon.)

Ajoittain luostarien sekä paikallishallitsijoiden harjoittamaa mielivaltaa ja verotusta vastaan
on ilmennyt pienimuotoista kapinointia eri puolilla Saretosta, mutta ainakaan toistaiseksi nämä
kapinallisliikkeet eivät ole saaneet kovin suurta liikehdintää aikaan, kapinat on tukahdutettu
melko tuoreeltaan. Rahvas onkin ollut melko arka tarttumaan kunnolla aseisiin olojensa ja asiansa
puolesta, vaikka tyytymättömyys eri hallintoelimiin onkin huhujen mukaan varsin laajaa. Uskonnoista
myös maan palvontaa Saretoksessa esiintyy, eikä sitä ole virallisesti kiellettykään, vaikka hieman
nuivasti sekä hallitsevat piirit että Korkeimman Pyhyyden tunnustajat siihen suhtautuvatkin.
Sen sijaan Syöjien kultti, kuten myös ilmiönä orjuus ovat valtakunnassa yleisesti kiellettyjä
ja kammottuja asioita.


Poinitia (jonne tämä peli sijoittuu)

Poinitia on suurikokoinen saari Lyyriasta länteenpäin. Kyseinen saari on ollut jossakin määrin
muista valtakunnista eristäytynyt, ja varsinkin aiemmin Poinitian ja Lyyrian välillä kulki
matkustajia ja kauppalaivoja vain harvoin. Saari oli ollut aikanaan hajanaisten heimojen ja
useampien hallitsijoiden hallinnassa, kunnes saaren yhdisti valtaansa kuusitoista vuotta sitten
Bruno Kuolahammas-niminen palkkasoturi. Nykyään kyseinen ruhtinaan arvon itselleen ottanut
sika hallitsee saarta hyvin itsevaltaisin elkein ja kaikki kapinahankkeet ruhtinaan syrjäyttämiseksi
on tukahdutettu verisesti. Myös muutoin Poinitiasta kulkeutuu ajoittain kauhutarinoita siitä,
kuinka huonosti saaren asukkaita kohdellaan, ajoittain saarelta kulkeutuu huhuja myös siitä,
että saaren hallitseva yläluokka, jotka ovat etupäässä sikoja, viettää joutilasta ja varsin
irstastakin elämää. Mm. Brunon kerrotaan pitävän itsellään useampaakin jalkavaimoa ja mm.
Brunon lempinimen kerrotaan juontuvan tämän taipumuksesta kuolata naisten perään. Brunon
ystävilleen ja tuttavilleen järjestämät juhlat muistuttavat pikemminkin irstaita orgioita
kuin kunniallisia tanssiaisia. Sitä ei tiedetä, kuinka paljon tarinoissa on perää, mutta
Poinitian hallitsijaa inhotaan ja kammotaan yleisesti rannikkovaltakuntien väen keskuudessa.

Poinitian suhde muihin valtakuntiin, mm. Lyyriaan ja Telleraniin on ollut asiallisen korrekti
Poinitian hallitsijaa kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä huolimatta. Mm. Lyyria käy paljon
kauppaa Poinitian kanssa ja aiemmin eristyksissä olleen saaren talous on kohentunut huomattavasti.
Sen sijaan merkittävät papistot suhtautuvat Poinitian nykyhallintoon hyvin tuomitsevasti ja
Korkeimman Pyhyyden tunnustajat ovat kieltäytyneet olemasta missään yhteyksissä Poinitian
nykyisen hallinnon kanssa. Ajan vartijoiden kilta suhtautuu Poinitian johtajiin neutraalemmin,
mutta heilläkin on kyseisessä saarivaltakunnassa ainoastaan muutama edustaja, ja kyseiset
henkilöt oleskelevat saarella pitkälti tarkkaillakseen saaren tilannetta, sekä taivutellakseen
saaren johtajat luopumaan brutaaleiksi katsomistaan tavoista. Ainakaan toistaiseksi ei Poinitiassa
ole suurta kehitystä tapahtunut, ainakaan mikäli huhuihin on uskominen. Maan palvonta on
saarella hyvin laajamittaista ja riitteihin yhdistyy usein ylenmittainen mässäily ja irstailu.
Orjuutta esiintyy saarella kertoman mukaan yleisesti, kaikissa eri muodoissaan.



VII. POINITIAN SAARIVALTAKUNNAN TARKEMPI KUVAUS:

Poinitia jakautuu tätä nykyä kolmeen eri maakuntaan, jotka eroavat toisistaan suuresti
luonnonoloiltaan. Sikojen vallattua saaren hallintaansa saari sai myös uudet johtajat, jotka
kuvaillaan tarkemmin alueiden yhteydessä. Orjuus on Poinitiassa yleistä ja sitä esiintyy
monissa muodoissaan. Myös muutamien merirosvojen arvellaan toimivan Poinitian rannikolta
käsin. Aiemmin merirosvojen kaappaukset olivat saarelaisten keino hankkia tarvikkeita silloin,
kun kaupankäynti ei ollut riittävän laajaa. Nykyisellään ainakin itäisen maakunnan eli Rautkorven
hallinto on koettanut saada merirosvoja kuriin, kaiketi parantaakseen saaren ja sen hallitsijoiden
arvostusta muualla.

Poinitia on todellinen sekakulttuuri, eli eri osissa saarta vallitsee hyvin erityyppinen
kulttuuri. Samaten saarella on vuosisatojen ajan asunut varsin sekalaista väkeä, ja tavoiltaan,
kulttuureiltaan ja uskonnoltaan saarin väestö on varsin kirjavaa. Tiettyjä pääpiirteitä silti
toki esiintyy, mm. saaren sisäosissa maalaiset elävät ennen kaikkea maata viljellen sekä eläimiä
laiduntaen, rannikoilla yleisimpiä elinkeinoja on puolestaan kalastus. Sen sijaan kovin
merkittävää kaivostoimintaa tai metsien hyödyntämistä ei ole ollut aiemmin. Muutamia vanhoja
kaivoksia on toki ollut olemassa vuorilla, mutta näitä ei ole käytetty pitkiin aikoihin.
Viime vuosina sekä metsien hyödyntäminen sekä kaivosten käyttö ovat olleet jälleen
lisääntymään päin, mm. saarella vaikuttavien aluehallitsijoiden myötävaikutuksella.

Kaikki sikojen valtaannousua edeltäneen hallinnon aikaiset toimijat ja mm. varakkaat suvut
eivät ole suinkaan hävinneet saarelta. Osan entisistä valtasuvuista asema on melko kehno,
osa suvuista on edelleen varsin vaikutusvaltaisia. Paras tilanne vanhojen sukujen kannalta
on itäisessä maakunnassa, missä suvuilta ei takavarikoitu niiden laajaa omaisuutta kuin
vain osittain, eli ne ovat voineet jatkaa toimintaansa tietyn katkon jälkeen. Tämän seurauksena
Poinitian kauppayhteydet tietystä katkoksesta huolimatta ovat jo vähitellen palaamassa.
Toki osalla uusista hallitsijoista on huolta siitä, että suvut voimistuisivat liikaa ja
alkaisivat vehkeillä tai muuten juonitella nykyistä hallintoa vastaan. Nykyinen Rautkorven
maaherra ei kuitenkaan pitäne tätä uhkaa kovin todennäköisenä, vaan katsoo yhteistyön
hyödyttävän myös omaa asemaansa ja nykyhallintoa. Asukkaiden asema saarella on varsin
vaihteleva ja osa suhtautuu kehitykseen varauksellisesti ja epäluuloisesti. Saaren
valtauksen aikaisista väkivaltaisuuksista on jo paljon aikaa, mutta moni kokee yhä elävänsä
epävarmassa ja sorretussa asemassa.


Poinitiasta lausuttua ja muistiinmerkittyä:

Ennen tälle saarelle tuloamme Poinitia oli vain hajanainen ja merkityksetön valtakunta ilman
päämäärää tai tavoitetta. Merkityksettömiä sisäisiä kiistoja ja joutavia kahinoita saaren hallinnasta.
Tämän muuttamiseen tarvittiin meitä tulokkaita. Me otimme riskit ja kohtasimme vaarat. Loimme näin
uuden Poinitian, valtakunnan, jolla on päämääriä ja tavoitteita. Tällä hetkellä valtakuntaamme
pidetään vielä heikkona. Tämä tulee vielä muuttumaan. Saarellamme on voimavaroja, joita ei ole
aiemmin tehokkaasti hyödynnetty. Saaren suurissa metsissä riittää puuta suurenkin laivaston
rakentamiseen. Kun tämä tapahtuu, valkopurjeiset laivamme herättävät kunnioitusta missä
kulkevatkin. Ja hulmuavan purjeen tavoin nousee valtakuntamme asema ja sotilaallinen mahti.
Jonakin päivänä jokainen saarelainen voi nostaa sorkkansa, tassunsa tai käpälänsä kohti
taivasta ja todeta ylpeydellä olevansa poinitialainen.
-Karl von Merkel, Schaumwaldin maaherra

Tulimme tälle surkealle saarelle Brunon johdolla ja hoidimme likaiset ja vaaralliset hommat.
Ja mitä lopulta saimme oikein palkaksemme? Tai mitä minä sain? Minäpä kerron. Saaren karuimmat
ja vuoristoisimmat seudut, tympeitä asukkaita siellä täällä. Alusta lähtien oli selvää, että
minusta ei täällä pidettäisi. Uusilta alamaisiltani sain osakseni lähinnä vihaa, pelkoa ja
halveksuntaa. Mutta tämä ei häiritse minua paskan vertaa. Aion jatkossakin hallita täkäläisiä
surkeita maan matosia, aina viimeiseen hengenvetooni saakka. Ja sen minä teen, omalla tavallani.
Todellinen valta lähtee nimittäin pelosta. Alamaisteni ei tarvitse rakastaa tai edes kunnioittaa
minua. Vihatkoon vaan, kunhan myös pelkäävät. 
-Putjor "Ruoska", Vrossikan maaherra

Pidätte Poinitiaa pienenä ja merkityksettömänä valtakuntana, enkö olekin oikeassa? Viittaatte
menneeseen. Noin ajattelin minäkin aikoinani, kunnes avasin silmäni havaitsemaan kaikki
täkäläiset mahdollisuudet. Metsiä, vuoria, maaseutua, asukkaita. Paljon soveliaita
satamapaikkoja. Saari oli valitettavasti ennen tuloamme niin kovin hajanainen ja kauppaa muiden
valtakuntien kanssa ei pahemmin harjoitettu. Tämä on nyt muuttumassa. Monia kaivoksia on avattu
ja käyttämättömiä resursseja on ryhdytty hyödyntämään. Kaupankäynti onkin alkanut jälleen
tuottaa tulosta. Myöskään tieteellisiä pyrintöjä ei ole laiminlyöty, vaan alaisuudessani on
muutamia hyvin lahjakkaita tieteilijöitä. Heidän saavutuksistaan tulette ennen pitkää vielä
kuulemaan, tavalla tai toisella.
-Stefano Tyrel, Rautkorven maaherra

Vallankäyttö? Häh? Siis mitä valta merkitsee minulle? Hahahaa! Minä näytän! Orjatar! Kyllä,
sinä siellä! Tules tänne ja maista valtikkaani! 
-Bruno Kuolahammas, Poinitian hallitsija

Poinitia? Kraak. Voihan sielläkin kauppaa käydä, ja ansaitakin todella mukavasti. Kraak. Turha
luulla, etteikö sikäläisten kanssa pärjäisi. Kraak. Olen käynyt muutaman kerran, eli kokemusta
löytyy. Kraak. Riittää, että tarvittaessa ummistaa silmänsä pahimmilta törkeyksiltä, niin tulee
poinitialaisten kauppiaiden ja johtajien kanssa oikein hyvin toimeen. Kraak. Mutta varovainen
pitää kyllä välillä olla sen suhteen, mitä menee ääneen huutelemaan. Kraak. Siat ovat herkkiä
maineestaan, eli heitä ei kannata mennä tarpeettomasti solvaamaan tyranneiksi, sortajiksi tai
muuksi sellaiseksi. Kraak. Jos haluat kauppaa Poinitiassa käydä, pidä mielipiteesi ominasi. Kraak.
-Kaarle Kraakku, boreitoslainen kauppias

Poinitia valtakuntana on edelleen hyvin ristiriitainen ja keinotekoinen luomus, tyrannin ja
hänen lähipiirinsä mielivaltaisesti hallitsema valtakunnan irvikuva. Aluejohtajat hallitsevat
omia alueitaan varsin eri tavoin, melkein säällisestä ja siedettävästä todella vastenmieliseen.
Ja itse hallitsija... on todella julma loukkaus kaikkea kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta kohtaan,
että tuollainen irstas ja perverssi sika saa johtaa valtakuntaa. Itse ihmettelen suuresti, miten
ihmeessä Poinitia on uusien oikukkaiden valtiaidensa hallinnassa voinut pysyä pystyssä näinkin
kauan. Lyyrian ja Boreitoksen tulisi keskinäisen välienselvittelynsä sijasta tehdä loppu tuosta
hirmuhallinnosta, ja palauttaa valta saaren alkuperäisille asukkaille.
-Camilla Verny, Lounais-Saretoksen herttuatar

Poinitia... Pii-Noita... Näen suuren saaren... vai pienen saaren... Saarta peittävät valkeat
pilvet... vai ovatko ne harmaat... Saarella on vuoria... mutta ei asukkaita... ei eläviä
asukkaita... Ei, näkemäni saari ei voi olla Poinitia... ehkä pienempi...mutta lähivesillä...
hiljaa!... nyt... kaikkeus puhuu kauttani... AUTION SAAREN HILJAISET VEDET SAAVAT VIERAITA.
LUOKSEPÄÄSEMÄTÖN VUORI AVAA OVENSA LIHATTOMAN ELÄMÄN HALTIJALLE. MENNEISYYDEN SALAISUUDET
RAOTTUVAT JA ERÄS UNEKSIJA HAVAHTUU. VALTAISTUIN KEIKKUU JA KAATUU. SALKOON NOUSEE UUSI
LIPPU, SIINÄ ON ... Hmm... Hmm, pahoittelen, siinä taisi olla kaikki.
-Zenartha Xinpurilainen, maineikas oraakkeli

Poinitia on ... mielenkiintoinen saari ja valtakunta. Tämä ei tietysti itsessään tarkoita
vielä mitään kovin myönteistä. Mutta mielenkiintoinen ja jännä se on silti. Kokonaan emme
ole luopuneet toivosta sikäläisten asukkaiden tai heidän hallitsijoidensa sivistymisen suhteen.
Edistystä voi tapahtua, mutta emme odota tilanteen kovin nopeaa tai äkkinäistä parantumista.
Joka tapauksessa, kiltamme seuraa edelleen saaren tilannetta. Onko saarella tällä hetkellä
kuinka paljon lähettiläitämme tai tarkkailijoitamme, en katso tarkoituksenmukaiseksi vastata. 
-Justianus Gemelka, Ajan vartijoiden killan neuvoston jäsen



Muutamia merkittäviä ja mainitsemisen arvoisia paikkoja Poinitian saarivaltakunnassa ja
saaren historiaa:


Thronus Porcellum, Sikavaltaistuin, valtaistuinkaupunki, Bruno Kuolahampaan tyyssija

Thronus Porcellum on Poinitian saarivaltakunnan hallintokaupunki. Kaupunki tunnettiin aiemmin
Pontius-nimisenä, ja kyseessä oli pieni kuningaskunta saaren eteläosissa. Kaupungin ympäristö
on viljavin osa saarta ja siellä sijaitsee suuri osa saaren maatiloista ja viljelmistä. Pienen
kuningaskunnan hallitsija Fjeder Kolmas havitteli asemansa vahvistamista saaren toisten valtiaiden
kustannuksella, ja päihittääkseen vihollisensa hän hankki ulkomailta palkkasoturijoukkoja
palvelukseensa. Tällöin hän tuli tuoneeksi saarelle suuren ja monia taisteluita kokeneen, sioista
muodostuvan palkkasoturiarmeijan, jota johti maineikas palkkasoturi Bruno Kuolahammas. Hullusti
kävi vanhan valtiaan kannalta, sillä lyötyään vihollisjoukot Bruno syrjäytti entisen hallitsijan
ja nousi itse valtaistuimelle. Tätä vallankaappausta seuranneina lähivuosina Bruno tovereineen
tuhosi saaren merkittävimmät valtasuvut ja kukisti saarelaisten kapinat kovin ottein. Saaren monet
kylät ja maaseutu värjäytyi verestä, kun Bruno murskasi alaisineen kaikki, jotka rohkenivat nousta
häntä ja hänen joukkojaan vastaan. Toisaalla kohtelu oli julmaa ja säälimätöntä tuhoamista,
toisaalla vanhat suvut saattoivat säilyttää henkensä ja osan vaikutusvallastaan, jos vannoivat
uskollisuudenvalan Brunolle ja hänen lähimmille komentajilleen. Valtakunnan yhdistymisen tapahduttua
Bruno jälleenrakensi sotaisissa melskeissä pahoin vaurioituneen hallintokaupungin, jonka merkittävin
rakennus oli luonnollisesti hallitsijapalatsi. Olot kaupungissa tai saarella eivät toki olleet
paikallisille erityisen mieluisat, vaan alusta lähtien oli selvää, että saarelaiset pakotettaisiin
palvelemaan uuden yläluokan monenlaisia tarpeita. Eloonjääneet mahtisukujen naispuoliset jäsenet
joutuivat Brunon ja hänen alaistensa käyttöön, tyydyttämään näiden irstaiden sikojen pohjatonta
himoa. Sittemmin olot saarella ovat tasaantuneet ja elämä rauhoittunut ja normalisoitunut, mutta
Bruno ei ole ilmeisesti edelleenkään luopunut vanhoista tavoistaan. Brunon joukkojen sotilailla
on lisäksi edelleenkin oikeutenaan ottaa tapauskohtaisesti käyttöönsä ne naiset, jotka heitä
sattuvatkin miellyttämään. Saarella onkin tätä nykyä mittava määrä palkkasoturi-sikojen
alullepistämiä äpäriä.


Schaumwald

Läntinen metsäinen maakunta, jonka alueella sijaitsi kaksikin pientä ruhtinaskuntaa, etelässä
Peuran ruhtinaskunta ja pohjoisessa Hirven ruhtinaskunta. Nämä hyvin pienet ruhtinaskunnat
kävivät keskenään kiistoja ja taisteluitakin suuren metsän hallinnasta ja nautintaoikeuksista.
Tilanne muuttui ratkaisevasti Brunon palkkasoturijoukkojen otettua ylivallan saarella. Peuran
suku alistui varsin helposti tulokkaiden ylivaltaan, Hirven suku sen sijaan koetti taistella
vastaan, nostattaen mm. alueen paikalliset asukkaat sikoja vastaan. Uusi aluehallitsija Karl
von Merkel murskasi paikallisten kapinan sekä myös Hirven suvun kovin ottein, eikä alueella ole
sittemmin kapinointia esiintynyt. Hallinto on nykyisin varsin järkähtätöntä ja ankaraa, mutta
ei aina erityisen mielivaltaista. Verotus ja kurinpito on ankaraa, mutta ei niin mielivaltaista
kuin aluksi. Maakunta oli elinkeinoiltaan pitkään maanviljelyn, kalastuksen sekä ennen kaikkea
metsästyksen varassa, kunnes viimeisen vuosikymmenen aikana metsien luonnonvaroja on ryhdytty
laajemmin hyödyntämään. Metsistä saadaankin huomattava määrä puutavaraa sekä tervaa kaupankäynnin
tarpeisiin. Osa metsän puista menee puolestaan kaupunkien rakennushankkeisiin sekä Rautkorven
metallisulattoihin. Mitä tulee aluehallitsijaan, maaherra Merkel on ankaraluonteinen ja äksy
sotilas, jolla on kaikesta päätellen suuria suunnitelmia mielessään. Alkujaan miestä pidettiin
Brunon kaltaisena sortajana ja riistäjänä, mutta eroja on useita. Toisin kuin Bruno, Merkel
viihtyy usein hyvin koristeellisessa sotilastakissaan ja karttojen äärellä, nauttien suuresti
toisten sotilaiden seurasta. Mies on myöskin naimisissa, ja lapsen lisäksi upseerilla kerrotaan
olevan korkeintaan yksi tai kaksi aviotonta lasta, valloitusrupeaman alkuvaiheilta. Myös miehen
suuret puheet Poinitian tulevaisuudesta ovat innostaneet joitakin saarelaisia uskomaan miehen
aikeisiin, mutta monet ovat huomattavasti epäileväisempiä.


Vrossika

Vuoristoinen ja melko harvaanasuttu pohjoinen maakunta, jossa asuu karuihin oloihin tottunutta,
sitkeää ja myös kapinointiin altista väkeä. Alueen vuorissa kerrotaan olevan monenlaisia
arvometalleja ja muita kaivannaisia, mutta vaikeakulkuisuudesta johtuen nämä rikkaudet ovat
vaikeasti hyödynnettävissä. Toistaiseksi vain muutama kaivos on avattu pohjoisessa maakunnassa,
nekin maakunnan eteläosissa. Maakunnassa ei myöskään ole riittävästi omasta takaa tietämystä
ja tietotaitoa malmien käsittelyyn, vaan kaivettu malmi toimitetaan sisäjärven pohjoisrannalle,
mistä se kuljetetaan lautoilla ja pienillä pursilla Rautasatamaan. Vrossikan hajanaiset
vuoristoheimot ovat ottaneet yhteen sukupolvien ajan, ensimmäisen kerran jonkinlaiseen
järjestäytyneeseen hallintoon on vuorilla kyennyt palkkasoturipäällikkö Putjor "Ruoska".
Putjor on vihattu ja pelätty aluehallitsija, joka pitää kapinalliset kurissa kovin ottein.
Vakavaa kapinointia ei tiedetäkään tapahtuneen enää vuosiin. Putjorilla on kertoman mukaan
vaimo ja kaksi rakastajatarta, lapsia on muutamia, osa näistä äpäriä. Kerrotaan myös, että
vuoristossa asustelisi myös joitakin mystikoita, joiden salaisuuksia Putjor olisi kaikessa
hiljaisuudessa selvitellyt ja tutkiskellut.


Rautkorpi

Saarivaltakunnan itäinen maakunta, jonka pinta-alasta suuren osan vievät sisäjärvi, muutamat
järvet, suot sekä vuoret. Myös maanviljelykelpoista maata on jonkin verran, mutta ei suuria
määriä. Maakunnan rannikot ovat purjehduksen kannalta suotuisat ja suuri osa saaren
kaupankäynnistä onkin kulkenut näiden osien kautta. Maakunnassa vaikuttivat vanhastaan
vaikutusvaltaiset Niihkuran ja Gurkiman mahtisuvut. Nämä molemmat suvut ovat yhä edelleen
olemassa ja melko vaikutusvaltaisia, vaikka vallankeikauksen aikaan tilanne vaikuttikin
sukujen kannalta todella huonolta. Uusi aluehallitsija Stefano Tyrel osoittautui yllättävän
neuvotteluhaluiseksi mieheksi, joka oli valmis säästämään suvut sillä edellytyksellä, että
ne vannovat ehdottomasti tunnustavansa Poinitian nykyisen hallinnon. Sukujen suostuttua
tähän ovat suvut saaneet jatkaa toimintaansa kaupankäynnin saralla melko rauhassa. Rautkorven
maakunta on vähitellen vaurastumassa hiljalleen etenevän kaivosteollisuuden myötä. Maakunnan
entiset kaupunkit Leerham ja Ratkius eli Potham ja Rautasatama ovat nykyisin saaren tärkeimmät
kaupungit hallintokaupunki Thronus Porcellumin jälkeen. Maaherra Tyrel on kiinnostunut paitsi
kaivosteollisuuden edistämisestä, niin myös muuten alueen vaurauden nostattamisesta. Maakuntaa
on silti turha kuvitella mukavaksi paikaksi. Mm. suuri osa saarelle hankituista orjista
työskentelee juuri täällä monenlaisissa työtehtävissä, tavaraa kuljettaen ja sulatoilla tai
kaivoksissa työskennellen. Moni menettääkin näissä tehtävissä joko terveytensä tai jopa henkensä.
Silti alue on houkutteleva paikka monien uteliaiden kannalta, ja maakunnan tähän osaan kutsutaan
mm. mieluusti ulkomaalaisia työntekijöitä ja vieraita. Rautkorpi on toki riippuvainen Vrossikan
kaivoksista ja Schaumwaldin metsävarannoista, maakunnan omat resurssit saattavat vielä ehtyä
jonakin päivänä. Stefano Tyrel on aluehallitsijoista kukaties oppinein ja sivistynein, ainakin
hän on tyytynyt yhteen vaimoon ja omien kahden lapsen lisäksi äpäriä ei ole tiedossa. Tyrel on
myöskin kiinnostunut uusien asioiden oppimisesta ja tieteen edistämisestä sekä uusista
keksinnöistä siinä määrin, että jotkut pitävät tätä suuntausta jopa pelottavana. Maaherra ei
itse asu Rautasatamassa, vaan hän asuu perheineen Vittore de Sican maalaiskylässä, josta on
käytännössä tullutkin maakunnan hallinnollinen keskus. Tyrelillä on palveluksessaan pieni
joukko eri alojen ammattilaisia sekä muutamia tieteilijöitä, jotka ovat alkujaan muualta
kuin Poinitiasta lähtöisin.


Rautasatama

Rautasatama on yksi Poinitian tärkeimmistä satamapaikoista pääkaupungin ohella. Mm. suuri osa
valtakunnan kauppatavarakuljetuksista tapahtuu kyseisen kaupungin kautta. Erityisesti kaupungin
kautta kulkevat metallikuljetukset. Vastaavasti myös kaupungin kautta saarelle saapuu sekä
hankittuja orjia ja muuta työvoimaa. Rautasataman keskustassa sijaitseekin Orjatori, jollainen
löytyy toki myös pääkaupungista. Kaupungissa sijaitsee myös metallisulattoja, syytäen taivaalle
nokea ja tuhkaa.


Porkham

Rautasataman ohella toinen merkittävä satamapaikka, jonka merkitys on tosin hiljalleen vähenemässä
kaupungin jäädessä enemmänkin Rautasataman varjoon. Silti kohtalaisen vauras kaupunki ja monien
mielestä viihtyisämpi kuin noen ja tuhkan likaama Rautasatama.


Vittore de Sica

Pieni ja pittoreski maalaiskylä, josta käsin maaherra Stefano Tyrel vaikuttaa. Maalaiskylän
voutina toimii Remu Runce-niminen sotilas ja virkamies, joka on maaherran läheisimpiä alaisia.


Hilpeän siepon majatalo ja vartioasema (Tämän pelin tapahtumapaikka)

Rautasataman ja Vittore de Sican välisen tieosuuden varrella sijaitseva majatalo ja vartioston
väliasema. Täällä mm. ajoittain tarkistetaan orjakuljetuksia ja muita tavarakuljetuksia, ja
varustetaan asianmukaisin merkinnöin.


Murskemeri ja Koskematon saari

Murskemeri on Poinitian saaren luoteispuolella sijaitseva merialue, joka tunnetaan hankalista
karikoista ja odottamattomista merivirtauksistaan. Useamman laivan kerrotaankin pirstoutuneen
noilla hankalasti purjehdittavilla vesillä. Tuolla sijaitsee myös ns. Koskematon saari, jolla
ei tiettävästi asu lainkaan asukkaita. Saarelle ja sen vuorelle kerrotaan yrittäneen matkata
useampiakin eri retkikuntia, kaikkien näiden yritysten päättyessä surkeasti. Vain harvat ovat
palanneet kertomaan epäonnistumisestaan, ja hekin usein mieltä vailla. Saarta vältelläänkin
nykyisin, ja vain harvat rohkeat harkitsevat saarelle matkaamista tutkimustarkoituksessa.



VIII. MUUTAMIA VIIME AIKOJEN TAPAHTUMIA SEKÄ SEKALAISIA HUHUJA:

Boreitoksen ja Lyyrian välinen merisota jatkuu yhä edelleen, eikä loppua ole näköpiirissä,
ainakaan toistaiseksi. Poinitialle tämä on hyvä asia, sillä nyt on riittänyt kysyntää sekä
Poinitian tuotteille kuten myöskin poinitialaisille palkkasotureille.

Eteläisillä merillä liikkuu edelleen outoja mustapurjeisia aluksia, tehden ryöstö- ja
hävitysretkiä Lyyrian ja Boreitoksen eteläisissä osissa. Poinitiaan asti ei ole laivoja
kulkeutunut.

Monenlaiset tieteelliset pyrinnöt jatkuvat edelleen eri valtakunnissa. Huhutaan mm., että
erilaisten lentolaitteiden kehittely on jatkunut siellä täällä, erityisesti kuumailmapalloja
on kehitelty. Kerrotaan, että tällä saralla merkittäviin tuloksiin olisi pyrkimässä myös
Poinitian Rautkorven maakunnassa toimiva tieteilijä ja monilahjakkuus Janette Plaguna.

Tilanne Gnyptissä jatkuu edelleen hankalana kahden viimeisen prinssin kannalta. Growlas ei
kuitenkaan ole hetkeen johtanut itse joukkojaan, sillä tämä osallistui viime syksynä johonkin
Lyyrian rajalla käytyyn neuvonpitoon Lyyrian edustajien kanssa. Tapaaminen oli Kalliovartion
linnakkeen läheisyydessä. Growlasta ei ole sittemmin nähty julkisesti ja väitetään, että
lyyrialaiset olisivat onnistuneet joko vangitsemaan tai surmaamaan pelätyn paimentolaisjohtajan.
Paimentolaisheimot eivät ole tunnustaneet näin tapahtuneen, mutta jonkinlainen hämmennys
vaivaa paimentolaisia, joten ties vaikka näin olisi tapahtunutkin. Joukot ovat kuitenkin
pysytelleet yhä koossa ja tehneet satunnaisia sotatoimia Lyyrian rajoilla ja ahdistelleet
Gnyptin prinssikuntia, mutta aiempi järjestäytyneisyys on tiessään. Moni uskookin, että
Growlas on todella joko saatu kiinni tai surmattu.

Läntisen meren taakse muutama vuosi sitten lähetetty retkikunta ei ole palannut vieläkään
takaisin pitkältä purjehdukseltaan. Mitä lienee retkikunnalle tapahtunut, ei ole tiedossa.

Rautasatamasta on saapumassa Hilpeän Siepon tavernalle ja vartioasemalle jälleen pieni
joukko mielenkiintoisia ja omalaatuisia vieraita. Onko kyse orjista, vangeista tai sitten
ihan vapaista saarelle saapuvista matkustajista? Ja mitä heillä on mahdollisesti
tarjottavanaan Poinitialle?



IX. MERIROSVOISTA:

Läntisellä merellä toimii useita merirosvokapteeneja, joista maineikkaimpia ovat mm. seuraavat:

Bruto, Kovin julma (susi)
-Pahamaineinen kapteeni. Polttaa aina ryöstämänsä laivat, eikä jätä ryöstämistään laivoista
 ketään henkiin. Etsintäkuulutettu useimmissa valtakunnissa.

Kapteeni Morgan
-Kuuluisa merirosvokapteeni. Ajoittaisesta kovaotteisuudestaan huolimatta myös ilmeisen viekas
 ja ovela kapteeni, ja jotkut väittävät tällä olevan jonkinlaista kunnian tajuakin.

Nils Rasvattu (saukko)
-Visilin saarelta lähtöisin oleva merirosvokapteeni, jonka kerrotaan hankkivan rahavaroja
 saukkokansalle Visilin saaren vapauttamiseksi muiden kansojen ikeestä ja vaikutusvallasta.
 Saukkomerirosvojen hyökkäykset ovat erityisen pahaa-aavistamattomia ja odottamattomia, sillä
 he eivät aina käytä laivoja tukenaan, ainoastaan pieniä veneitä ja aina ei edes niitäkään.

Sulkir Kaamea (lisko)
-Gnyptistä lähtöisin oleva merirosvokapteeni, jonka julmuus vetää vertoja Bruto kovin
 julmalle. Kerrotaan, että Sulkirin mielipuuhia olisi mm. vankien silpominen sekä näiden
 myyminen Syöjien kultille.

Bernhard Komea (koira)
-Herrasmiehen maineessa oleva rosvo, joka jättää antautuneet henkiin ja vie ainoastaan
 tavarasaaliin. Kerrotaan varastaneen useammankin neidon sydämen. (ei kirjaimellisesti,
 tämä on enemmänkin Sulkirin alaa).

Eteläisen meren kuolemanlaivat
-Eivät varsinaisesti (välttämättä) ole merirosvoja, mutta toimivat pitkälti samoin elkein,
 hyökkäävät, tappavat, ryöstävät ja katoavat tiehensä, jättäen jälkeensä poltettuja
 rannikkokyliä ja upotettuja laivoja. Hengissä selvinneet eivät ole olleet riittävästi
 järjissään kuvaillakseen hyökkääjiä tai näiden johtajia kovin tarkasti.



-----

Merirosvojen kerrotaan harjoittavan kaikkea mahdollista laitonta tai muuten arveluttavaa
toimintaa varsinaisesta kauppalaivojen ryöstelystä myös orjakauppaan, kiellettyjen tarvikkeiden
kauppaan sekä salakuljetukseen. Monet tavallisetkin kauppiaat harjoittavat usein salassa
yhteistoimintaa merirosvojen kanssa satamissa silloin, kun tästä on heille itselleen hyötyä.
Lyyrian ja Boreitoksen välinen pitkittynyt sodankäynti on lisäksi kannustanut merirosvoja
harjoittamaan ihan melko rehellistäkin kaupankäyntiä merikuljetuksineen, nimittäin tavalliset
kauppakuljetuksetkin alkavat tätä nykyä olla melko uskaliaita ja riskialttiita, sekä vastaavasti
myös hyvin tuottoisia vaaroja pelkäämättömille purjehtijoille.

Merirosvojen säännöllisten piilopaikkojen ja tukikohtien sijainnit ovat hämärän peitossa, mutta
arvellaan, että ainakin useat kapteenit miehistöineen piilottelisivat Boreitoksen saarivaltakunnan
lukuisten saarien kätkössä. Myös pari pienempää satamakylää Poinitian rannikolla saattaa olla
merirosvojen käytettävissä.

-----



X. USKONNOT:
Uskontokunnista ja uskonnollisista ryhmittymistä:


Korkeimman pyhyyden tunnustajat

Korkeimman pyhyyden tunnustajat on varsin järjestäytynyt uskontokunta, jolla on kannatusta
laajalla alueella sivistyneissä valtakunnissa. Uskontokunta on myös hierarkkinen siten, että
tavallisten maallikkojäsenten yläpuolella on varsinaisten jäsenten ryhmittymä, joita kutsutaan
eri alueilla vaihtelevin nimikkein, toisinaan mm. munkeiksi sekä mystikoiksi.

Korkeimman pyhyyden tunnustajina on sekä miehiä että naisia ja asema on melko tasa-arvoinen,
vaikka miehet ovatkin lievästi enemmistönä. Naisilla on uskontokunnan luostareissa kuitenkin
omat tilansa, eli miehet ja naiset eivät esiinny luostareissa yhdessä.

Nämä varsinaiset jäsenet viettävät suuren osan elämästään uskonnollisten harjoitusten,
mietiskelyn ja ankaran itsekurin  vallassa, ja usein he myös eristäytyvät muusta yhteisöstä
omiin luostareihinsa. Kerrotaan, että tunnustajilla olisi kaksi erillistä  sääntökuntaa sen
mukaan, miten he muuhun yhteisöön suhtautuvat. "Hiljaiset" ovat suurimmaksi osaksi erossa muista
yhteisöistä, ja he puuttuvat muiden, uskontokunnan ulkopuolisten asioihin vain harvoin. "Puhujat"
puolestaan ovat opettajia, julistajia ja käännyttäjiä, joiden elämäntehtävänä on levittää oppia
ja sanomaa muiden keskuuteen.

Varsinaisten jäsenten lisäksi uskontokunnan palveluksessa on myös muuta palveluskuntaa, kuten
kuriireita, sotureita ja muuta väkeä, jotka tavallisesti ovat myös maallikkoina. Uskonnon
huomattavimmissa keskuksissa on myös aseellisia joukkoja, jotka ovat valmiita toimimaan uskontokunnan
antamien määräysten mukaisesti. Maallikoiden elämä on huomattavasti vapaampaa ja vähemmän
rajoittunutta, mutta uskonnon vaalijoiden tavoin hekin pyhittävät osan elämästään askeesille,
kohtuuden ja vaatimattomuuden ihanteille.

Monet "puhujat" ovat tavallisesti viettäneet ensin muutamia vuosia mietiskelemällä "hiljaisten"
sääntökunnassa, kunnes heidän uskonsa on vahvistunut siinä määrin, että heidät on katsottu
soveliaiksi henkilöiksi levittämään uskontokunnan oppeja. Hiljaiset eivät kuitenkaan ole
missään määrin alempi sääntökunta.

Uskontokuntaa johtaa Tunnustajien neuvosto, jonka kolmekymmentä jäsentä ovat arvostettuja
uskonnon edustajia. Neuvoston jäsenistä 15 kuuluu "hiljaisiin", 15 on valittu "puhujien"
keskuudesta. Naisia tunnustajien neuvostossa on kaikkiaan kuusi, 4 puhujaa ja 2 hiljaista.
Tunnustajien neuvosto ei ole yleensä säännöllisesti koossa, vaan kokoontuu tarvittaessa
johonkin merkittävimmmistä luostareista. Tunnustajien yläpuolella on vielä yksi henkilö,
joka on heidän keskuudestaan valitsema, aina viideksi vuodeksi kerrallaan. Nykyinen johtaja
on toiminut tehtävässään jo 12 vuoden ajan, eli kolmas kausi on melko hiljattain alkanut.
Tämä johtaja on kotoisin Syvämietteen kaupungista.

Uskontokunnan sääntökunnat eroavat toisistaan siinä, että puhujat ovat usein avoimesti asiansa
julki tuovia, kun taas  hiljaiset ovat mystikkoja, jotka eivät juurikaan puutu muiden asioihin,
vaan luovat usein ympärilleen salaperäisen ja mystisen vaikutelman, joko tavoitteellisesti tai
tahtomattaan. Tavallisen kansan parissa ei aina tarkalleen tiedetäkään, mitä näiden kieltäymystä
ja askeesia harjoittaneiden mystikoiden mielessä liikkuu, ja heidän kerrotaan valaistuneen
mietiskelyn aikana siten, että he kykenevät suorittamaan ihmetekoja ja hallitsevat muita voimia.
Osa "hiljaisten" mystikoista on myös taitavia sotureita, jotka ovat harjaantuneita sekä
aseellisessa että aseettomassa taistelussa.


Uskontokunnan oppeja ja suhtautumistapoja

Tämä "korkein pyhyys", jota uskontokunta kertoo tunnustavansa, ei ole uskontokunnan oppien
mukaan mikään konkreettinen jumaluus tai olento, vaan varsin abstrakti voima tai ajatus, joka
vaikuttaa maailmassa eräänlaisena maailmanhenkenä. "Korkeimman  pyhyyden" olemus onkin
käytännössä mysteeri, jonka mietiskelemiseen ja  hahmottamiseen uskontokunta on keskittynyt,
ja vain ankaran mietiskelyn kautta korkeimman pyhyyden olemus voidaan osittain ymmärtää.
Jumalana eivät uskontokunnan jäsenet "korkeinta pyhyyttä" siis pidä, vaikka ulkopuolisten
mielestä palvontarituaalit eivät juuri jumalanpalvontamenoista eroaisi. Suurin osa kansasta
(aatelistoa myöten) ei olekaan kovin hyvin perillä tämän uskontokunnan kaikista opeista ja
aatoksista, mutta on tottunut kunnioittamaan tätä vaikutusvaltaista ja vaurasta ryhmittymää.

Vaikeaselkoisuudestaan ja ajoittaisesta salaperäisyydestään huolimatta uskontokunta on saanut
kannatusta osin ihmeteoillaan, osin käytännöllisten opetustensa sekä hyväntekeväisyystyön
kautta. Uskontokunta ylläpitää mm. vaivaistaloja, orpokoteja ja parantoloita monien luostariensa
yhteydessä. Uskontokunnalla on kaikkiaan kymmenen huomattavampaa luostaria eri puolilla
rannikkovaltakuntia, joiden lisäksi löytyy lukuisia pieniä pyhäkköjä ja kappeleita pienemmistä
paikoista. Lyyriassa uskontokunnan tärkein keskus on Syvämietteen luostarikaupunki, joka sijaitsee
keskellä laajaa vuoristoa.

Uskontokunta pysyttelee tavallisesti poliittisten asioiden ulkopuolella, mutta ottaa ajoittain
kantaa valtiollisiinkin tapahtumiin. Mm. useiden maiden hallitsijat kysyvät toisinaan neuvoa
uskontokunnan johtajilta. Mm. yleisissä moraalia, tapoja ja lakeja koskevissa  kysymyksissä
uskontokunnan jäsenet ottavat usein mielellään kantaa ja saattavat mm. ilmaista huolensa
jonkin valtakunnan levottomista oloista tms. Poliittisissa riidoissa uskontokunnan jäsenten
tiedetään toisinaan toimineen välittäjinä ja neuvonantajina, mutta kaikkeen politiikkaan eivät
hekään aina sotkeudu. Mm. Telleranin ja Lyyrian taannoin käymään sotaan ja nykyiseen
Lyyria-Boreitos-sotaan Korkeimman pyhyyden tunnustajat eivät ole juuri  puuttuneet, ovat
ainoastaan "ilmaisseet huolensa tilanteesta ja toivoneet sodankäynnin pikaista päättymistä".
Uskontokunta korostaa ns. sisäisiä arvoja, kuten moraalia ja tasapainoisuutta sekä valtiollista
vakautta, ja tästä syystä konservatiivisuutensa vuoksi suhtautuu usein varsin epäilevästi ja
jopa kielteisesti moniin kumouksellisiin aatteisiin. Myös luonnontieteellisiin pyrintöihin ja
tutkimuksiin uskontokunta suhtautuu varsin epäilevästi ja tieteelliset keksinnöt nähdään lähinnä
uhkatekijöinä, jotka saattavat kääntää huomion pois oleellisesta, eli sisäisestä ja henkisestä
tutkiskelusta. Välit Ajan vartijoiden kiltaan ovat silti varsin  asialliset ja korrektit,
vaikkakaan ei missään nimessä kovin lämpimät. Maan palvonta puolestaan on Korkeimman pyhyyden
tunnustajien mielestä vain ajanhukkaa ja korkeimman pyhyyden, "maailmanhengen" rienausta.
(Korkeimman pyhyyden tunnustajien mielestä Maan palvojat käyttävät siis sanaa aivan väärässä
merkityksessä.) Välit ovat siis viileät, mutta eivät toistaiseksi vihamieliset.



Ajan vartijoiden kilta

Ajan vartijoiden kilta on eräänlainen oppineiden järjestö, jota monet pitävät samalla myös
varsin perustellusti uskontokuntana. Järjestöllä on nimittäin sekä hierarkiassaan, opeissaan
että toimintatavoissaan useita uskonnollisia piirteitä. Ajan vartijat katsovat olevansa nimen
mukaisesti vastuussa sekä maailman kehityksen valvomisesta että menneisyyden muistamisesta.
Valtakunnissa yleisesti käytetty ajanlasku sekä kalenteri pohjaakin Ajan vartijoiden killan
luomuksiin, ja he ovatkin tästä varsin ylpeitä. Myös heidän historialliset arkistonsa ulottuvat
pisimmälle menneisyyteen, mutta ulkopuoliset eivät pääse näihin arkistoihin juurikaan tutustumaan.
Uskontokunta uskoo yleisesti myös tietynlaiseen edistysaatteeseen, sekä valtakuntien että
teknologian osalta. Ajan vartijoiden killan edistysajattelu onkin johtanut siihen, että Ajan
vartijoiden killan jäsenet toimivat usein aktiivisesti yhteistyössä erilaisten tieteilijäkiltojen
ja keksijöiden kanssa. Edistysaatteen mukaisesti uskotaan, että tieteen kehittyessä ja luodessa
uusia sovellutuksia myös maailmasta tulee sekä tasa-arvoisempi että myös parempi paikka.

Killan jäseniä ja noviiseja toimii hyvin laajalla alueella, ja he toimivat monin paikoin opettajina,
kasvattajina ja oppaina. Myös killan jäsenet opettavat moraalisia arvoja. Kiltarakennuksia sijaitsee
pitkin poikin rannikkovaltakuntia, joista suurimmat ja merkittävimmät isoimmissa kaupungeissa.
Myös pikkukylistä saattaa toisinaan löytyä joku killan jäsen tai muu edustaja, joka huolehtii
kalenterin ylläpitämisestä. Kilta on varsin tasa-arvoinen, eli killasta löytyy sekä miehiä ja naisia.
Killan johdossa on kaksikymmenhenkinen neuvosto, joka kokoontuu kuitenkin hyvin harvoin, eri kiltojen
toimiessa varsin itsenäisesti. Tiedonvaihto kiltojen välillä on silti vilkasta. Valtakunnalliseen
politiikkaan Ajan vartijoiden kilta kieltää itse kovin vahvasti puuttuneensa, mutta liikkuu sitkeitä
huhuja, joiden mukaan paikalliset killat olisivat vahvasti kallellaan siihen valtakuntaan päin, missä
sattuisivat sijaitsemaan. Näin mm. väitetään, että Lyyriassa Ajan vartijoiden paikallinen kilta olisi
avustanut Lyyrian sotavoimien johtoa sotatoimien suunnittelussa ja valmistelussa.

Ajan vartijoiden killalla on myös lukuisia yhteyksiä erilaisiin maagikkoryhmiin ja osan killan
jäsenistä huhutaankin kansan suussa olevan myös erilaisia velhoja ja taikureita. Jos näin on,
killan tällaiset jäsenet ovat mitä luultavimmin yhdistäneet sekä tieteen että taikuuden samaan
alaansa. Eräs tunnetuimmista maagikkoryhmistä, jonka huhutaan vaikuttavan Lyyriassa ja olevan
yhteyksissä Ajan vartijoiden kiltaan, on nimeltään Yön piiri. Eräiden huhujen mukaan kyseinen
maagikkoryhmä toimisi suorastaan Ajan vartijoiden killan palveluksessa ja alaisuudessa. Epäilyksiä
nostattaa sekin, että sekä Lyyrian Ajan vartijoiden killan keskuspaikka että Yön piirin päämaja
sijaitsevat pääkaupungissa Ceranassa.



Maan palvojat

Maan palvojat nimensä mukaisesti palvovat ja kunnioittavat luontoa ja luonnonhenkiä. Maan
palvojien mukaan luonnossa vaikuttaa lukuisia henkiä, jotka kukin vartioivat ja suojelevat
jotain tiettyä paikkaa tai asiaa. Mm. monilla alueilla, mm. metsillä, vuorilla ja järvillä on
omat henkensä, ja toisinaan yksittäisillä puillakin kerrotaan olevan oma suojelijahenkensä.
Myös eläinlajeilla katsotaan olevan omat henkensä. Lisäksi nämä luonnonhenget ovat joidenkin
tulkintojen mukaan jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa ja muodostavat yhdessä eräänlaisen
"maailmanhengen". Kaikki maan palvojat eivät kuitenkaan tällaisista "maailmanhengistä" puhu
tai perusta, vaan keskittyvät pitkälti oman lähiseutunsa henkien palvomiseen ja kunnioittamiseen.
Tavallisin tapa palvoa maata on kuljettaa sopivalle uhripaikalle ruokaa tai muuta uhrattavaa
metsään, jolloin ruoka on yleensä aina todella kadonnut. Maan palvontaa esiintyy yleisesti
varsinkin rahvaan ja maaseutuväestön keskuudessa, sen sijaan kaupungeissa tai ylemmissä
yhteiskuntaryhmissä maan palvonta on harvinaisempaa. Maan palvontaa esiintyy varsin yleisesti
useimmissa valtakunnissa, toki paikallisia sävyjä ja erityispiirteitä saaden. Maan palvojilla
ei ole juurikaan pappeja tai muita opettajia, vaan maan palvonnan perinne kulkee kylissä
sukupolvelta seuraavalle. On toki myös Maan palvojiksi erikseen julistautuneita ja
tunnustautuneita mystikkoja, jotka kiertävät ympäriinsä maan palvonnan oikeita tapoja
rahvaalle opettaen. Nämä mystikot tai shamaanit, kuten heitä myös toisinaan kutsutaan,
kiertelevät ympäriinsä, eikä Maan palvojilla ole merkittäviä keskuksia tai pääpaikkoja,
ellei tällaisiksi lasketa eniten käytettyjä uhrauspaikkoja. Tietyissä paikoissa, mm.
Xinpurin saaristossa Maan palvonta on jossain määrin järjestäytynyttä. Xinpurin saarilla
toimivaa lahkoa kutsutaan nimellä "Ikivihreän puun palvojat", ja lahkon mystikkopapit
muistuttavat tapoineen osittain Korkeimman pyhyyden tunnustajien mystikoita, vaikka
uskonto onkin siis erilainen.


Muut uskonnolliset ryhmät ja näkemykset

Kolmen yleisimmän uskontosuuntauksen lisäksi on olemassa useita muitakin, vähemmän merkittäviä
suuntauksia ja uskonnollisia ryhmittymiä sekä ajatusmalleja. Mm. eri "furry-lajeilla" esiintyy
omia varsin sekalaisia ja kirjavia uskomuksiaan siitä, että heillä olisi omat jumalhahmonsa
tai esi-isänsä, joilta olisivat perineet tapansa ja ominaisuutensa. Nämä uskomukset ja
näkemykset ovat kuitenkin siinä määrin sekalaisia ja alueen ja usein yksittäisen henkilön
omien näkemysten mukaan vaihtelevia, ettei voida puhua varsinaisesta uskonnosta. Myös
monenlaiset uskomukset aaveisiin ja esi-isien henkiin ym. yliluonnollisiin voimiin ovat
yleisiä.

Erilaisia mysteerikultteja ja salaseuroja on myös olemassa eri puolilla valtakuntia, osa
laillisia ja osa kiellettyjä. Eräs pahamaineisimmista on "Syöjien kultti", joka on toisten
"älykkäiden lajien" syöntiin pohjautuva salainen kultti. Tämän kultin jäsenet järjestävät
kannibalistisia juhlia, joissa syövät pahaa-aavistamattomia uhrejaan. Kultin jäsenet uskovat,
että syömällä älykkäiden olentojen lihaa, verta ja elimiä he voivat saada osan syömiensä
olentojen ominaisuuksista itselleen. Tämä yleisesti pelätty kultti on kielletty useimmissa
sivistyneissä valtakunnissa kuten Lyyriassa ja Telleranissa (kuten toki myös Boreitoksessa),
mutta kultin huhutaan toimivan kuitenkin maan alta käsin. Toisinaan liikkuu hurjia huhuja
siitäkin, että kultilla olisi jäseniä ja suojelijoita ylhäisissäkin piireissä, mutta
todisteita tällaisesta ei ole toistaiseksi ilmaantunut.

"Virallisesti" yksikään suurista pappiskunnista tai velhokilloista ei ole mukamas osallistunut
sotiin, mutta käytännön tasolla tilanne on monimutkaisempi. Useita pienempiä kiltoja on
osallistunut valtakuntiensa sotaponnistuksiin, vaikka aiemmin valtakuntien välillä on ollut
kirjoittamaton sääntö mystisen taiteen rajoittamisesta taistelukenttien ulkopuolelle. Kaiken
viimeksi koetun jälkeen vaikuttaa siltä, että tuosta säännöstä on enää vain savuavat rauniot
jäljellä.



XI. TIETEESTÄ JA TAIKUUDESTA:

Tiedenäkemys Riimukehän maailmassa muistuttaa eurooppalaista myöhäisrenessanssin ja valistusajan
tiedenäkemystä, jolloin okkultismin harjoitus ja usko maallisen kokemuspiirin ulkopuolisiin
asioihin oli vielä voimakasta niissäkin piireissä, jotka olivat kehittämässä tiedettä uusille
urille ja merkittävien löytöjen suuntaan. Myöskään Riimukehän maailmassa tiede ja taikuus eivät
ole suinkaan toisiaan poissulkevia ilmiöitä, sen enempää henkilöiden käsityksissä kuin
pelimaailmassa oikeastikaan. Taikuutta siis esiintyy ja on olemassa pelimaailmassa, osa tieteeseen
kytkeytyen, osa ei.

Varsinaista toimivaa taikuutta huomattavasti laajemmin esiintyy taikauskoa, eli uskoa erilaisiin
taikoihin, enteisiin, hirviöihin, kummituksiin, ennustuksiin yms. ilmiöihin. Varsinaista
todistettavaa taikuutta esiintyy tavallisen maantallaajan elämässä kenties melko vähän jos
ollenkaan, mutta tästä huolimatta moni tavallinen kulkija uskoo olevansa yliluonnollisten
ilmiöiden ja voimien ympäröimänä. Mallina voi hyvin soveltaa esimodernin ajan uskomusperinnettä,
jolloin maailma ja sen tapahtumat ymmärrettiin yliluonnollisen kautta.

Kaikki tieteilijätkään eivät tee selvää eroa luonnontieteitten tai taikuuden välillä, vaan
useat tieteilijät ponnistelevat teknis-maagisten hankkeitten  parissa. Tieteilijät eivät tosin
itse kutsu tätä tutkimustaan taikuudeksi, vaan myös eräänlaisena tieteenä, jossa hallitaan
luonnossa vaikuttavia näkymättömiä voimia. Riimukehän tieteellinen maailmankuva ei muistuta
silti niinkään atomi-keskeistä maailmankuvaa, vaan käsitys maailman rakenteesta ja
koostumuksesta on osittain erilainen, muistuttaen enemmänkin alkemistista oppirakennelmaa
eri elementteineen ja näiden välisine voimineen. Tämä tieteilijöitten harjoittama tutkimus
on tuottanut jo monenlaisia tuloksia ja tieteilijät ovat vähitellen pääsemässä jäljille
näistä maailmassa vaikuttavista voimista ja niiden hyödyntämisestä. Tutkimustyö on kuitenkin
hankalaa ja usein myös haasteita ja vaikeuksia täynnä.

Tieteilijöitten, maagikkojen ja muiden viisaitten näkemyksissä maailma pohjautuu suurelta
osin erilaisille voimaelementeille, niiden välisille yhteyksille ja vastakkaisuuksille.
Useimmat tieteilijät mm. uskovat alkemistiseen jakoon maan, veden, tulen ja ilman elementteihin,
ja monet lisäävät samaan luetteloon vielä elämän ja kuoleman voimat. Jotkut taas kutsuvat
jälkimmäisiä voimia nimillä järjestys ja kaaos, ja joidenkin mielestä tällaiset asiat ovat
vain käsitteitä, eikä niillä ole alkemistisia vastineita. Eri teorioissa on siis eroja, ja
jotkut lisäävät elementtien luetteloon vielä muitakin, samoin eri teorioissa näiden voimien
suhde ja merkitys toisiinsa nähden vaihtelee. Elementtiteoria on siis kuitenkin kohtalaisen
laajalti hyväksytty tieteilijöitten, useimpien maagikkojen sekä myös Ajan vartijoiden killan
jäsenten parissa. Korkeimman pyhyyden tunnustajat eivät puolestaan itse kannata kyseistä
mallia, vaan pitävät maailmaa jakamattomana, missä ainoa avain maailman luonteen ja
ominaisuuksien ymmärtämiseen on maailmassa vaikuttavan järjen ja viisauden, "maailmanhengen"
havaitseminen ja tunnistaminen. Elementtiteoria on kuitenkin viisaitten keskuudessa melko
vakiintunut ja hyväksytty, vaikka eri suuntauksia ja näkemyksiä esiintyykin. Sen sijaan
rahvaan ja muun tavallisen väen, kuten kaikkien ylhäisönkään jäsenten keskuudessa näistä
teorioista ei aina olla niin kovin hyvin perillä. Tavallisen väen keskuudessa vallitseekin
paljon konkreettisempi ajattelu ja maailman rakenteella pohdiskelua ei samassa mitassa
harjoiteta. Kansan parissa uskotaan silti monenlaisiin yliluonnollisiin ilmiöihin,
kummajaisiin ja asioihin, mutta nämä eivät pohjaa niinkään mihinkään magia- tai
tiedeteorioihin, vaan osaltaan hajanaisiin kertomuksiin, tarinoihin ja luulotelmiin.

Valtakuntien alueella kerrotaan toimivan muutamia salaseuroja ja maagikkopiirejä, jotka ovat
kuitenkin aiemmin pitäneet toimintansa enimmäkseen varsin huomiota herättämättömänä.
Valtakuntien politiikkaankin näiden tiedetään erilaisin salahankkein sotkeutuneen. Eräs
maagikkoryhmä on Lyyriassa vaikuttava Yön piiri. Toinen ryhmä, joka oli aiemmin
tuntemattomampi, mutta nyt yleisessä tiedossa, on nimeltään Liekkipiiri. Liekkipiirin
tiedetään vaikuttaneen erityisesti mm. Telleranissa ja kerrotaan, että Telleranin
armeijan eräs valttikortti, suuri tykki nimeltään "Lohikäärmeen huuto" olisi ollut
näiden lahja Telleranin nykyiselle hallitsijalle. Liekkipiiri oli aiemmin Telleranin
hallitsijoiden suosiossa, kunnes järjestö julistettiin lainsuojattomaksi Telleranissa
maanpetoksellisen toiminnan vuoksi. Muitakin mysteeriryhmiä ja salaseuroja kerrotaan
olevan olemassa eri puolilla valtakuntia.



XII. PUKEUTUMISESTA:

Pukeutuminen peliä varten on varsin vapaata ja pelaajien itse päätettävissä.
1400-1700-lukujen eurooppalainen vaatemuoti tarjoaa useita mahdollisuuksia ja viitekehystä
mahdollisesta vaatetuksesta, mutta mitään tarkkoja rajoja tai vaatimuksia ei aseteta.
Myös yleisluontoinen keskiaika- ja fantasia-larppivaatetus käy hyvin peliin.


----------
----------